Aikuisviihdetähti Ron Jeremya syytetään seksuaalisesta väkivallasta – kymmenet uhrit uskaltavat vihdoin avautua kokemastaan
Aikuisviihdetähti Ron Jeremy, 67, sai kesäkuussa 2020 Los Angelesin oikeuslaitokselta syytteet neljän naisen seksuaalisesta pahoinpitelystä Länsi-Hollywoodissa. Nyt kymmenet naiset ovat tuoneet esiin väitteitään Jeremyn asiattomasta käytöksestä, kuten seksuaalisesta pahoinpitelystä ja raiskauksista.
Uhrien väitteistä selviää, että Jeremy olisi saanut tehdä väkivaltaa vuosikymmenien ajan ilman suurempia seuraamuksia. Ron Jeremy oli pitkään pornoteollisuuden tunnetuimpia nimiä ja hänellä on paljon vaikutusvaltaa alalla.
Jeremyn uhrit eivät aikaisemmin ole uskaltaneet tuoda väitteitään esiin, koska ovat pelänneet ettei heitä otettaisi tosissaan.
LA Times -uutissivusto kertoo muun muassa aikuisviihdenäyttelijä Lianne Youngista, joka joutui Jeremyn pahoinpitelemäksi aikuisviihdealan työntekijöiden halloween-juhlissa. Youngin mukaan Jeremy tunkeutui hänen sisäänsä, eivätkä muut huoneessa olleet ihmiset reagoineet tilanteeseen millään tavalla.
Vuosia myöhemmin Young yritti kertoa tapahtuneesta kollegoilleen, mutta nämä totesivat, että tuollainen nyt vain oli Jeremyn tapaista.
Artikkeli listaa useita muitakin tapauksia, joissa naiset kertovat Jeremyn käyttäneen seksuaalista väkivaltaa heihin. Tilanteet ovat tapahtuneet muun muassa juhlissa ja työpaikoilla.
Jeremy on tällä hetkellä pidätettynä 6,6 miljoonan dollarin takuita vastaan. Jos Jeremy todetaan syylliseksi, saattaa mies saada yhteensä 90 vuotta vankeutta.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Helena Koivulta suoraa puhetta oikeuden päätöksestä
- Dannylta järkyttävä paljastus Ankista – ikonisella laulajalla oli kammottava kohtalo
- Muistatko Hollywood-legenda Jane Fondan? Tältä 88-vuotias tähti näyttää nyt – katso kuvat
- Veritulpan saanut Hannele Lauri: Tämä on todellinen tilanne
- Helena ja Mikko Koivun huoltajuuskiistalle tuli vihdoin päätös
- Tähtitoimittaja teki paljastuksen – onko tässä uusi TTK-juontaja?
- Salatut elämät päättyy shokkiin!
- Erna Husko loksautti leuat: Läkähdyttävän kuumia kuvia Kreikassa
- Nyt puhuu raskaana oleva Jenni Poikelus: Avoimena lapsensa isästä
- Niko Saarisen radioura päätökseen – murtui kyyneliin suorassa lähetyksessä: ”Olen pettänyt teidät”
- Erika Vikman täräyttää: ”Haistakaa koko Suomi vi**u”
- Erna Husko loksautti leuat: Läkähdyttävän kuumia kuvia Kreikassa
- Nyt puhuu raskaana oleva Jenni Poikelus: Avoimena lapsensa isästä
- Taustalaulajalta suoraa puhetta Dannysta ja Helmistä: “Se on aivan selvää”
- Ero Robert Heleniuksesta jäi taakse – Viivi Pumpanen löysi uuden rakkauden
- Veritulpan saanut Hannele Lauri: Tämä on todellinen tilanne
- Mette-Maritin vangittu Marius-poika: Shokkipäätös!
- Salatut elämät päättyy shokkiin!
- Tähtitoimittaja teki paljastuksen – onko tässä uusi TTK-juontaja?
- Aku Hirviniemi paljastaa vihdoin syyn törkyviesteihinsä