Kalle Palander paljastaa joutuneensa monacolaiseen vankilaan: ”Elämäni hirveimmät päivät”
Ex-alppihiihtäjä Kalle Palander paljasti viime lauantaina (2.4.) MTV3-kanavalla nähdyssä Kuutamolla-ohjelmassa joutuneensa monacolaiseen vankilaan kolaroituaan autonsa humalassa vuonna 2002. Hän vietti vankilassa peräti kaksi viikkoa.
– Vankila oli todella pieni. Miesten puolella oli 20 vankia ja naisten puolella 10 vankia. Lähes kaikki muut olivat talousrikollisia.
– Mä olin sellissä, jossa oli kuusi henkeä. Olimme ”pikakävijöitä”. En ole ylpeä asiasta. Voin sanoa, että oli elämäni hirveimmät päivät.
Kallelle selvisi, että hän oli ensimmäinen suomalainen, joka oli joutunut monacolaiseen vankilaan.
– Minut vietiin toisena päivänä vankilan kirjastoon. Minulle sanottiin, että saan vuokrata minkä tahansa kirjan, joita oli kaikille eri kielillä. Kirjoja ei ollut kuitenkaan suomeksi, koska olin ensimmäinen suomalainen vankilassa.
Kalle sai viettää päivittäin ulkona vain vajaat kaksi tuntia.
– Juoksin ympyrää ja tein treeniä sen, mitä pystyin. Kahdeksan kiloa tippui paino kahden viikon aikana.
Kuutamolla lauantaisin kello 21 alkaen MTV3-kanavalla.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Onko tässä uusi TTK-juontaja? Katja Ståhl paljastaa tilanteen
- Saku Koivu laittoi ökylukaalinsa myyntiin – katso hulppeat kuvat!
- Jari Sillanpää oli jäädä rekan alle – ”Olin nauttinut liikaa alkoholia”
- Ihanaa! Kaisa Mäkäräiseltä ilouutinen!
- Tanssii tähtien kanssa: Uudet kasvot paljastuivat!
- IL: Toni Nieminen irtisanoutui pakon edessä – ”Rehellisesti sanottuna nyt vituttaa”
- Luottovakuutus auttaa yrityksiä hallitsemaan riskejä kotimaassa ja kansainvälisesti
- Helena Koivulta suoraa puhetta oikeuden päätöksestä
- Dannylta järkyttävä paljastus Ankista – ikonisella laulajalla oli kammottava kohtalo
- Muistatko Hollywood-legenda Jane Fondan? Tältä 88-vuotias tähti näyttää nyt – katso kuvat
- Dannylta järkyttävä paljastus Ankista – ikonisella laulajalla oli kammottava kohtalo
- Helena Koivulta suoraa puhetta oikeuden päätöksestä
- Saku Koivu laittoi ökylukaalinsa myyntiin – katso hulppeat kuvat!
- Ihanaa! Kaisa Mäkäräiseltä ilouutinen!
- IL: Toni Nieminen irtisanoutui pakon edessä – ”Rehellisesti sanottuna nyt vituttaa”
- Veritulpan saanut Hannele Lauri: Tämä on todellinen tilanne
- Erna Husko loksautti leuat: Läkähdyttävän kuumia kuvia Kreikassa
- Jari Sillanpää oli jäädä rekan alle – ”Olin nauttinut liikaa alkoholia”
- Salatut elämät päättyy shokkiin!
- Tanssii tähtien kanssa: Uudet kasvot paljastuivat!