Etsintäkuulutettu mies kuvitteli keksineensä nokkelan keinon välttyä vankilalta
Hämeen poliisilla oli viikonloppuna paljon kiireitä.
Poliisista kerrotaan, että heillä oli vuorokauden aikana lauantai-aamusta sunnuntai-aamuun yhteensä 350 tehtävää. Eniten poliisipartioita työllistivät rattijuopot sekä eriasteiset pahoinpitelyt yleisillä paikoilla ja asunnoissa.
Erikoisin tilanne tapahtui Lahdessa, kun poliisi pysäytti 22-vuotiaan miehen varhain sunnuntaiaamuna. Mies tiesi olevansa etsintäkuulutettu, joten hän keksi ainakin omasta mielestään nokkelan keinon päästä pälkähästä. Hän esitti olevansa joku aivan muu antamalla poliisille väärän henkilötiedon.
Hämäys ei kuitenkaan mennyt läpi, sillä partio selvitti miehen oikean nimen. Kävi ilmi, että hänellä oli perässään etsintäkuulutus vankilaan passitusta varten. Lisäksi miehellä oli käytössä varastettu polkupyörä.
Kuvituskuva: Pixabay
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- Suzanne Innes-Stubb häikäisi jälleen tyylillään – katso kuva!
- Helena Koivulta raju tilitys: ”Kaikkea ei ole vielä kerrottu”
- Linnea Leino ja TTK-Anssi taas yhdessä – ”Aivan kuin he olisivat…”
- Tuukka Temosella veret seisauttava näky kotona
- Maajussille morsian -Jetta sai katsojat raivoihinsa: ”Jetan syy”
- Linnea Leino ja TTK-Anssi taas yhdessä – ”Aivan kuin he olisivat…”
- Maajussille morsian -Jetta sai katsojat raivoihinsa: ”Jetan syy”
- Janne Saariselta liikuttava ulostulo: ”Sen tiedän, että…”
- Helena Koivulta raju tilitys: ”Kaikkea ei ole vielä kerrottu”
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Suzanne Innes-Stubb häikäisi jälleen tyylillään – katso kuva!
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- TTK:n ennakkosuosikki saa rajua kritiikkiä katsojilta
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn