
Kalifornialaisperheen vanhemmat myönsivät oikeudenkäynnissä totuuden – kiduttivat lapsiaan kammottavalla tavalla
Kalifornialainen Turpinien perhe nousi otsikoihin viime vuonna, kun yksi perheen 13 lapsesta onnistui pakenemaan kotonaan vallitsevista pöyristyttävistä olosuhteista.
Tapauksesta käytävässä oikeudenkäynnissä perheen vanhempia Louise Anna ja David Allen Turpinia syytetään kidutuksesta ja lastensa hengen vaarantamisesta. Molemmat tunnustivat oikeudenkäynnissä syyllisyytensä.
Kammottava totuus paljastui 2018 tammikuussa, kun perheen 17-vuotias tytär onnistui pakenemaan kotoaan naapurien luokse. Naapurien mukaan tyttö oli niin aliravittu, että hän näytti 10-vuotiaalta. Paikalle hälytetyt poliisit löysivät tytön 12 sisarusta vangittuina kotonaan. Osa heistä oli kahlittu sänkyihinsä kettingeillä sekä munalukoilla ja heitä oli kidutettu.
Sisaruksista nuorin oli 2-vuotias ja vanhin 29-vuotias. Syyttäjien mukaan 2-vuotias lapsi oli ainoa, joka vaikutti terveeltä, eikä hänessä näkynyt merkkejä kidutuksesta. Kaikki muut perheen lapset olivat joutuneet kammottavien tekojen uhreiksi.
Louise Turpin oli syyttäjien mukaan myös kuristanut yhtä tytärtä ja uhannut tappaa hänet, koska tämä oli katsonut Justin Bieberin videota. David Turpinia syytetään saman tytön seksuaalisesta hyväksikäytöstä.
Riversidessa noin 100 kilometrin päässä Los Angelesista sijaitseva perheen koti ristittiin amerikkalaismediassa kidutustaloksi. Talossa oli poliisin mukaan pimeää ja siellä haisi iljettävältä. Perheen vanhin 29-vuotias tytär painoi löytöhetkellä vain 37 kiloa.
Lähde: Law and Crime
Kuva: Riverside County Sheriff’s Department
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Iida Vainio ja Archie herättivät huomiota Savonlinnassa
- Beckhamien perheriita jatkuu: Harper Beckham 14 vuotta – Brooklynilta kylmä kuittaus
- Lähipiiri: Kuningatar Elisabet epäili Meghanin agendaa Harryn suhteen
- Beata ja Mikko Leppilampi: suru-uutinen
- Kasinorakastajan blogi: Kelit ovat peleille suotuisat!
- Kerttu Rissanen avautuu kiusaamisestaan: ”Se on ihan sairas”
- Iida Vainio ja Archie Cruz ökylomalla Lontoossa – katso upeat kuvat
- Sanna Marin shokeerasi käytöksellään kesäfestareilla – katso kuva
- Niko Ranta-ahon ja Mel-rakkaan suhteesta tihkuu uutta tietoa
- Rajua biletystä! Sanna Marinin villit festarikuvat
- Sanna Marin shokeerasi käytöksellään kesäfestareilla – katso kuva
- Iida Vainio ja Archie Cruz ökylomalla Lontoossa – katso upeat kuvat
- Kerttu Rissanen avautuu kiusaamisestaan: ”Se on ihan sairas”
- Iida Vainio ja Archie herättivät huomiota Savonlinnassa
- Iida Vainion ja Aleksi Valavuoren raju riita: yllätyskäänne!
- Niko Ranta-ahon ja Mel-rakkaan suhteesta tihkuu uutta tietoa
- Beata ja Mikko Leppilampi: suru-uutinen
- Beckhamien perheriita jatkuu: Harper Beckham 14 vuotta – Brooklynilta kylmä kuittaus
- Beckhamien perheriita: Nicola Peltz ottaa osaa suukopuun
- Lähipiiri: Kuningatar Elisabet epäili Meghanin agendaa Harryn suhteen