Perheenisä kiusasi tytärtään ja pahoinpiteli lemmikkikoiria vuosien ajan – tyttären neuvokas toiminta paljasti tapauksen
Tytär kärsi vuosien ajan isänsä kiusaamisesta ja uhkailusta, mutta hänellä ei ollut todisteita. Neuvokas tytär ei jäänyt kuitenkaan toimettomaksi.
14-vuotias teinityttö kärsi vuosikausia isänsä käytöksestä ja osansa sai myös toinen perheen lemmikkikoirista. Tytär päätti hankkia todisteet kiusaamisesta sijoittamalla taloon pieniä piilokameroita.
Tyttären lähettämistä videoista ilmeni, että isä iski tytärtä päällään, jolloin tämä paiskautui voimallisesti seinää vasten. Lisäksi isä oli uhannut viiltää toisen koiran kurkun auki.
Myöhemmin isän kuultiin huutavan, kun toinen koirista ei totellut häntä.
– Leikkaan tämän koiran silmät ulos, isä oli huutanut, osoittaen koiraa veitsellä.
Poliisiraportin mukaan isä oli paiskannut koiran lattialle, jolloin tytär tuli väliin ja yritti suojella puolustuskyvytöntä eläintä. Isän nähtiin huutavan päin tyttären kasvoja, tämän vetäytyessä kahden koiran kanssa seinää vasten.
Isä sai syytteen eläinrääkkäyksestä ja törkeästä lapsen kiusaamisesta. Tyttären äiti, jolla ei ole huoltajuutta lapseensa, sanoi, että tytär yritti kertoa tapahtumista viranomaisille – kukaan ei kuitenkaan uskonut häntä.
Tytär ja koirat muuttivat isän parhaan ystävän luokse, isän joutuessa vankilaan. Tytön äiti yrittää saada muutoksen lapsensa sijoituspaikkaan, sillä isä oli saanut päättää tyttären huoltajuudesta sinä aikana kun hän itse on telkien takana.
Lähde: Unilad
Kuvituskuva: Pixabay
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kerttu Rissanen avautuu kiusaamisestaan: ”Se on ihan sairas”
- Iida Vainio ja Archie Cruz ökylomalla Lontoossa – katso upeat kuvat
- Sanna Marin shokeerasi käytöksellään kesäfestareilla – katso kuva
- Niko Ranta-ahon ja Mel-rakkaan suhteesta tihkuu uutta tietoa
- Rajua biletystä! Sanna Marinin villit festarikuvat
- Iida Vainion ja Aleksi Valavuoren raju riita: yllätyskäänne!
- Beckhamien perheriita: Nicola Peltz ottaa osaa suukopuun
- Meghan joutui pyytämään anteeksi – myöntää mokanneensa
- Kasinorakastajan blogi: Hurja väite – Häärijät ja käärijät ulkomaisilla kasinoilla!
- Helena Koivu laittoi vaatteensa myyntiin – hinnat yllättävät