Rattijuoppoja ja luvatta ajavia jatkuvasti liikenteessä
Yhä uusien leikkausten edessä kamppaileva Suomen poliisilaitos uhkaa jäädä välinpitämättömästi liikenteessä käyttäytyvien rötöstelijöiden jalkoihin. Rattijuopot uusivat rikkeensä jopa samana päivänä ja ilman lupaa ajavat palaavat yhä uudelleen rattiin.
Esimerkiksi eilen Hämeenlinnassa poliisi tarkasti mopoautoilijan kunnon. 54-vuotias mieskuljettaja puhalsi törkeää rattijuopumusta osoittavat lukemat. Hänet määrättiin tarkkuusalkometrikokeen jälkeen väliaikaiseen ajokieltoon ja hänen ajokorttinsa otettiin poliisin haltuun. Iltapäivällä mies kuljetti mopoautoaan jälleen, mutta nyt myös ilman ajo-oikeutta. Puhallus oli nyt tavallisen rattijuopumuksen tasoa.
Viime yönä poliisi pysäytti Lahdessa henkilöautonm jonka 35-vuotiasta kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Huumepikatestin mukaan hänen epäillään olleen amfetamiinin vaikutuksen alainen. Tämä oli 13. kerta vuoden sisällä, kun hän jäi kiinni kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
Herää kysymys, kuinka moni rattijuoppo ja luvatta ajava ei jää poliisin haaviin, varsinkin kun liikkuva poliisikin on lakkautettu?
Artikkelikuvassa rattijuoppo on törmännyt pylvääseen (ei liity yllä mainittuihin tapauksiin).
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Ökyelämää viettävä Sofia Belórf – joutui ulosottoon
- Arttu Wiskarilta järisyttävä uutinen
- Tässä hän vihdoin on! Uudesta TTK-juontajasta julkaistiin paljastusvideo
- Aki Mannisen salasuhde paljastui – ”Oli kokemus pettämisestä”
- Arja Korisevalta paljastus parisuhteesta: ”Pyydän apua”
- Keikkajärjestäjä lataa suorat sanat Jari Sillanpäästä: ”Voi sanoa, että Jarin suosio on…”
- Kasinorakastajan blogi: Märkiä unelmia ja pimeää huumoria
- Sirpa Selänne lomaili ilman Teemua – Avautui perheen tilanteesta
- Onko tässä uusi TTK-juontaja? Katja Ståhl paljastaa tilanteen
- Saku Koivu laittoi ökylukaalinsa myyntiin – katso hulppeat kuvat!
- Saku Koivu laittoi ökylukaalinsa myyntiin – katso hulppeat kuvat!
- Helena Koivulta suoraa puhetta oikeuden päätöksestä
- Tanssii tähtien kanssa: Uudet kasvot paljastuivat!
- Arja Korisevalta paljastus parisuhteesta: ”Pyydän apua”
- Tässä hän vihdoin on! Uudesta TTK-juontajasta julkaistiin paljastusvideo
- Dannylta järkyttävä paljastus Ankista – ikonisella laulajalla oli kammottava kohtalo
- Onko tässä uusi TTK-juontaja? Katja Ståhl paljastaa tilanteen
- Aki Mannisen salasuhde paljastui – ”Oli kokemus pettämisestä”
- Ihanaa! Kaisa Mäkäräiseltä ilouutinen!
- Keikkajärjestäjä lataa suorat sanat Jari Sillanpäästä: ”Voi sanoa, että Jarin suosio on…”