Seiska: Ex-mäkihyppääjä Harri Olli pidätettiin – pahoinpiteli uhrin sairaalakuntoon!
Entinen mäkihyppääjä Harri Olli, 37, ajautui hurjaan kahnaukseen ex-vaimonsa kanssa lahtelaisen kaupan edustalla, jossa Harri oli palauttamassa parin yhteistä lasta, uutisoi Seiska.
Silminnäkijöiden mukaan parin riita ajautui pian siihen pisteeseen, että sivulliset joutuivat puuttumaan tilanteeseen ja estivät Harria käymästä ex-vaimonsa kimppuun. Mies kuitenkin tulistui tilanteesta ja yritti ajaa autolla useita kertoja toisen auttajan päälle.
Tämän jälkeen hän hakkasi vielä toisen, paikalta jo poistuneen auttajan tämän kerrostalon pihalla sairaalakuntoon.
– Uhri leikattiin sairaalassa, mutta onneksi hän pääsi jo kotiin, Seiskalle kerrotaan.
Poliisi kuljetti tapauksen jälkeen Harrin putkaan, jossa hän vietti muutaman yön. Lahden poliisi on vahvistanut Seiskalle, että vastaavanlainen tapaus on heillä tutkinnassa ja rikosnimikkeinä on tällä hetkellä törkeä pahoinpitelyn yritys.
Harri tuomittiin jo vuonna 2012 silloisen avovaimonsa pahoinpitelystä 30 päivän ehdolliseen vankeuteen. Myös vuonna 2013 hänet tuomittiin neljän ja puolen kuukauden ehdottomaan vankeuteen pahoinpitelystä.
Pahoinpitelytuomiosta huolimatta Harri avioitui avovaimonsa kanssa vuonna 2014 ja he saivat lapsen. Avioero tuli kuitenkin jo vuonna 2017. Ex-pari sopi tuolloin yhteishuoltajuudesta.
Seiskan selvityksen mukaan Harrille on määrätty viime viikolla myös lähestymiskielto ex-vaimoaan kohtaan.
Lähde: Seiska
Lue myös:
Hovioikeus antoi tuomionsa! Miss Helsinki -finalisti joutuu vankilaan
LUE MYÖS:
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Sointu Borg avoimena: ”On ollut niin rikki”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Kasinorakastajan blogi: Kidutusta Tallinnan kaduilla ja kuumat pelit
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- Nyt puhuu Sanna Marinin ex-erityisavustaja: Kuusi vuotta riitti
- Matti ja Teppo rikkoivat hiljaisuuden – uusi kappale ulos
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Nyt puhuu Sanna Marinin ex-erityisavustaja: Kuusi vuotta riitti
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- Jenni Poikelus ja Köpi Kallio bongattiin yhdessä suloisessa puuhassa
- Sointu Borg avoimena: ”On ollut niin rikki”
- Vasta-avioituneet Robin Packalen ja Aura-rakas: Tiukka avioehto
- Matti ja Teppo rikkoivat hiljaisuuden – uusi kappale ulos