Helsingin käräjäoikeudessa alkoi eilen Katiskaksi nimetyn Suomen historian laajimpiin kuuluvan huumevyyhdin käsittely.

Syytteitä olivat kuulemassa muun muassa fitnesstähti Sofia Belórf, hänen puolisonsa Niko Ranta-aho, entinen liivijengijohtaja Janne ”Nacci” Tranberg sekä Sunrise Avenue yhtyeen laulaja Samu Haber.

Ranta-aho ja Tranberg kuuluvat valtavan vyyhdin pääepäiltyihin ja heidän syytteisiinsä kuuluu törkeitä huume- ja dopingrikoksia. Belórfia syytetään kahdesta tuottamuksellisesta rahanpesurikoksesta ja yhdestä huumausainerikoksesta. Haber kuuluu vyyhdin pieneen sivuhaaraan, jossa häntä syytetään yhdestä huumausainerikoksesta, jonka hän on myöntänyt.

Haberilla on erimielisyyttä syyttäjän kanssa vain käyttämänsä aineen määrästä. Muut edellä mainitut ovat kieltäneet syyllisyytensä. Ranta-aho on ainoastaan myöntänyt huumausaineen hallussapidon Ruisrockin jatkobileissä, samoissa joista myös Haber kertoo saaneensa 5mg kokaiinia.

Yhteensä Katiska-huumevyyhdissä on 54 syytettyä ja pääsyytetyille vaaditaan vankeusrangaistuksia 200 vuoden edestä.

Belórf näpäytti mediaa

Sofia Belórf avautui eilen illalla Instagram Stories -osiossa raskaasta päivästään.

Hän ei ollut tyytyväinen päivään, koska ei voinut syytteiden lukemisessa vielä puolustaa itseään.

– Menen kuitenkin hyvin ja levollisin mielin nukkumaan, koska itse tiedän, miten asiat ovat menneet ja se päivä vielä koittaa, kun ne päästään todistamaan.

Sofialla oli myös sanansa sanottavana eilisestä mediaryöpytyksestä oikeustalolla. Hän kertoi, ettei ollut lainkaan suunnitellut ”huppunaamioitumistaan”.

– Minulla ei ollut mitään syytä häpeillä tai peitellä itseäni, Hän ei halunnut häpeillä eikä peitellä itseään. Se oli oikeesti aggressiivinen kameralauman hyökkäys. Se oli oikeesti liikaa ja mulla oli vaan itsesuojelumekanismi, olin vain silleen, että apuaa nyt suojaa…

– Ens kerralla on varmasti kameroita, mutta toivon ettei ihan tolla levelillä tarvitse suuhun työntää niitä kameroita. Se oli vähän pelottavaa.

Sofia sai oikeussalissa lopultakin näköyhteyden Niko-rakkaaseensa ensimmäistä kertaa viime heinäkuun jälkeen ja kirjoitti pariskunnan suutelukuvaan, että ”oli kiva nähdä myös hänet”.

Belórfin syytteet

Sofia Belórfin rahanpesusyytteiden takana on 12 7000 euron arvoinen Rolex-kello, jonka Niko antoi hänelle sekä 8 000 – 10 000 euron käteissumma, jonka Sofian sanotaan kuljettaneen Nikolle. Huume-epäilyssä viitataan poliisin salakuuntelemaan huoneistoon Ruisrockin aikana, josta Sofian syytteen mukaan kuljetti kokaiinia festareille teepusseissa.

Kuva: Instagram / Sofia Belórf