Törkeiden huijausten määrä sen kun kasvaa!
Helsingin poliisi ilmoittaa varsinkin ikäihmisiin kohdistuneiden rahahuijausten lisääntyneen huolestuttavissa määrin.
Huijarit ovat yhä kekseliäämpiä ja pyrkivät löytämään kohteekseen mahdollisimman avuttomia ja tietämättömiä henkilöitä. Poliisi neuvoo sekä nuoria että vanhoja olemaan tarkkana avattaessa ovea tuntemattomille. Myös outoihin laskuihin tulee kiinnittää huomiota.
Tässä viisi yleisintä huijarien toimintamallia.
1. Pankkitunnuksia yritetään saada haltuun kaikin mahdollisin keinoin. Poliisi-, pankki- tai ulosottovirkailijana esiintyneet huijarit ovat ottaneet puhelimitse yhteyttä ja sopineet jopa tapaamisia uhrien asunnoissa, jolloin he ovat onnistuneet saamaan haltuunsa uhrien pankkitunnukset.
2. Kaupustelijoina esiintneet huijarit ovat tunkeutuneet asuntoihin ja vieneet sieltä muun muuassa rahaa. Poliisi on kertonut tapauksista, joissa huijarit kiertelevät taloja pareittain.
3. Iäkkäitä ihmisiä on huijattu jopa esiintymällä kotihoitajana. Vanhukselta on pyydetty rahaa esimerkiksi lääkkeiden maksua varten, mutta lääkkeitä ei koskaan tuoda.
4. Perusteettomat laskut. Vanhuksille on lähetetty laskuja tuotteista tai palveluista, joita he eivät ole koskaan saaneet tai tilanneet. Tällaisissakin tapauksissa asiasta kannattaa aina ilmoittaa poliisille, jotta huijarit voidaan saada kiinni.
5. Vanhuksille on tyrkytetty tuotteita törkeään hintaan. Poliisi kertoi esimerkin tapauksesta, jossa 90-vuotias mies pakotettiin ostamaan 700 eurolla nahkatakkeja. Huijari oli ulkomaalaistaustainen ja hän oli ottanut kävelyllä olleen vanhuksen autonsa kyytiin. Vanhus suostui maksamaan, koska halusi päästä pois autosta.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Puukotettu Mika Salo kertoo voinnistaan: ”Idiootteja”
- Sanna Marinin seuralainen paljastui – mikä on sormus nimettömässä?
- Martina Aitolehdeltä paljastus podcastissa: yhteinen yö Real Madrid -tähden kanssa!
- Kasinorakastajan blogi: Prediction markets – miten peli muuttuu?
- Uutta tietoa Dannyn ja Helmi Loukasmäen tilanteesta – Dannyltä melkoinen uutispommi
- “Onneksi tähtäsi jalkoihin” – Mika Salo kertoo järkyttävästä veitsihyökkäyksestä Bangkokissa
- Sanna Marinilla sormus nimettömässä!
- Helena Koivu: Kiihkeitä suudelmia Turun yössä – katso video!
- Gogi Mavromichalis palaa Salkkareihin! Tällainen on Romeo Aro 18 vuoden jälkeen
- Päivi Lipponen rankasta arjestaan Paavo Lipposen rinnalla: “Nuorempi osapuoli jää hyvin yksin”
- Päivi Lipponen rankasta arjestaan Paavo Lipposen rinnalla: “Nuorempi osapuoli jää hyvin yksin”
- Sanna Marinin seuralainen paljastui – mikä on sormus nimettömässä?
- Uutta tietoa Dannyn ja Helmi Loukasmäen tilanteesta – Dannyltä melkoinen uutispommi
- Martina Aitolehdeltä paljastus podcastissa: yhteinen yö Real Madrid -tähden kanssa!
- Helena Koivu: Kiihkeitä suudelmia Turun yössä – katso video!
- Sanna Marinilla sormus nimettömässä!
- IS: Erja Häkkinen avautuu voinnistaan Alzheimer-diagnoosin jälkeen – “Välillä unohdan…”
- Gogi Mavromichalis palaa Salkkareihin! Tällainen on Romeo Aro 18 vuoden jälkeen
- Asiantuntijalta suoraa puhetta Pete Parkkosen laulusuorituksesta
- Kasinorakastajan blogi: Prediction markets – miten peli muuttuu?