Seiska: Mikko Koivu petti vaimoaan suomalaisen pornotähden kanssa! Katso rohkeat kuvat
Seiska uutisoi viime viikolla, että NHL-joukkue Minnesota Wildin pitkäaikainen kapteeni ja Leijonat vuonna 2011 maailmanmestaruuteen johdattanut Mikko Koivu, 36, haki helmikuun alussa yksin avioeroa Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa vaimostaan Helenasta, 33.
Helena myönsi asian Seiskalle ja paljasti eron syyksi Mikon pettämisen, jota on Helenan mukaan jatkunut pitkään. Hän itse sai tietää pettämisestä jo kaksi vuotta sitten.
Nyt Seiska uutisoi, että Koivulla olisi ollut säpinää muiden naisten kanssa jo pariskunnan seurusteluvaiheessa. Mikko ja Helena tapasivat vuonna 2012, menivät kihloihin vuonna 2013 ja naimisiin vuotta myöhemmin. Heillä on kolme lasta; Sofie syntyi vuonna 2013, Kasper vuonna 2015 ja Oskar vuonna 2018.
Jyväskyläläinen aikuisviihdetähti Cindy Sun, 30, kertoi Seiskalle tavanneensa Mikon ensimmäistä kertaa Turussa vuonna 2011 Mikon järjestämissä Leijonien MM-juhlissa. Seuraavan kerran Cindy sanoo törmännensä Mikkoon vuonna 2013 turkulaisbaarissa, josta Mikko kutsui hänet kaveriporukan kanssa jatkoille kattohuoneistoonsa. Perillä he kuitenkin siirtyivät kaksistaan makuuhuoneeseen.
– Aika nopsaan siinä lähtivät sitten vaatteet pois. Hän ei ollut juurikaan humalassa, Cindy paljasti Seiskalle.
Alla rohkeita kuvia Cindyn Instagram-tililtä.
Lähde: Seiska Kuva: Instagram
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Naimisiin menneeltä Auri Kanaselta ikäviä uutisia
- Huh mikä yhdennäköisyys! Kerttu Rissanen on kuin ilmetty äitinsä ja mummonsa!
- Huh! Allsång på Skansenin ruotsalaiskatsojilta suoraa puhetta Lindasta ja Petestä
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt
- Janni Hussilta raskas avautuminen: ”Suurin vuoristorata olivat tunteet”
- Kasinorakastajan blogi: Peliautomaattien propaganda
- TTK-spekulointi kiihtyy – ovatko nämä julkkikset seuraavat tähtioppilaat?
- Mette-Maritin Marius-poika lusii ökypuitteissa – ”Ei saa erityiskohtelua”