Kuva: Instagram - danielricciardo
F1-tähti paljasti harrastaako hän seksiä ennen kilpailua – ”Heitin sen säännön roskakoriin”
Renaultilla F1:ssä ajava Daniel Ricciardo avautui omista juoma- ja seksitavoistaan ennen kisoja. Ricciardo kertoi näyttelijä Dax Shepardin isännöimässä podcastissa, että harrastaa mielellään seksiä ennen kilpailuja.
Australialainen Ricciardo on ajanut F1:ssä vuodesta 2011 saakka. Ricciardoa ei tunneta varikon kovimpana juhlijana, mutta kertoo nauttivansa silloin tällöin lasillisen.
– En ole mikään iso juoja, mutta olen tietenkin juonut kaljan tai lasin viiniä kisaa edeltävänä iltana. Ei se ole tapa kuitenkaan, Ricciardo paljastaa.
Kovassa krapulassa auton rattiin ei edes pääse, sillä kisaajat testataan ennen kilpailua. Onhan kyse hengenvaarallisesta lajista.
– Nykyään meidät puhallutetaan ennen kisaa. Kisan jälkeen voimme luonnollisesti mennä muutamalle ilman mitään ongelmia.
Usein urheilijat pidättäytyvät seksistä ennen kilpailuja. Näin teki myös Ricciardo ennen.
– Minulla oli ennen sääntö, etten harrasta ennen kisaa seksiä, muttei ole enää. Menin kerran vastoin sääntöjäni ja taisin olla parempi silloin sunnuntaina, joten heitin sen säännön roskakoriin, Ricciardo naurahtaa.
Valtteri Bottas kasvatti muhkeat viikset Movember-hengessä – fanit vertaavat legendaariseen pelihahmoon: ”Se olen minä, Mario!””
Minttu Räikkönen julkaisi hääpäivän kunniaksi harvinaisen kuvan häistään – ”Rakastan sinua yhä enemmän joka vuosi!”
Katso kuvat: Kimi Räikkönen viettää laatuaikaa veneellä!
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Shirly Karviselta yllättävä ulostulo Ahdista: ”Mä en pysty ymmärtämään”
- Tuukka Temonen treffeillä kaunottaren kanssa!
- Tältä Iida Vainio näyttää nykyään – vau!
- Frederik ja nuori rakas: Ero!
- Janni Hussia nöyryytettiin tv-kuvauksissa: ”Minulle sanottiin muun työryhmän edessä, että…”
- Lauri Tähkä katosi julkisuudesta – tältä hän näyttää nyt
- Uutta tietoa: Näin julkisuudesta kadonnut Lenita Airisto voi nyt
- Tällainen on TTK:n uusi juontaja – korvaa Vappu Pimiän
- Jenni Poikeluksen vauva syntyi!
- Shirly Karviselta intiimi paljastus rakkaudesta: ”Minusta on sairasta, että…”

- Norjan hovia kohtasi jälleen suru
- Uutta tietoa: Näin julkisuudesta kadonnut Lenita Airisto voi nyt
- Frederik ja nuori rakas: Ero!