Vasta 19-vuotias Patrik Laine on tällä hetkellä yksi koko jääkiekkomaailman puhutuimpia pelaajia. Viuhuvasta laukauksestaan tunnettu tamperelainen on tulittanut viidessä viime NHL-pelissään lähes järjenvastaiset yhdeksän maalia. Viime yönä Suomen aikaa saldo koristui hattutempun verran, joka oli miehen NHL uran neljäs ja kuluneen kauden ensimmäinen.
Vedonlyöntiyhtiöiden kaikenkattavilla kerroinlistoilla Laine nousee samaa tahtia maalimääriensä (nyt 38) kanssa. Esimerkiksi illä Laine on jo kolmossuosikki koko runkosarjan maalipörssin voittoon! Todennäköisimpinä voittajina pitää edelleen Alex Ovetshkinia (nyt 40 maalia) ja Jevgeni Malkinia (37).
– Laineen kerroin on tällä hetkellä 7.00. Kerroin on tietysti pienentynyt viime aikoina voiton todennäköisyyden kasvaessa, mutta minusta se on edelleen muihin kärkinimiin verrattuna yllättävän korkea ottaen huomioon ”Paten” viime aikojen hirmuvireen, toteaa iGaming-asiantuntija Juha Kvist ilta.
NHL:n tähdistöottelun jälkeen Laine on tehnyt 43 laukauksella 13 maalia, eli lähes joka kolmas kuti on löytänyt tiensä verkkoon – maailmanluokan lukema sekin.
Pelikohde osoitteessa .com!

Runkosarjan maalipörssin voittajan pienimmät kertoimet 7.3.

Alexander Ovechkin 1.65 (maalimäärä nyt 40)
Evgeni Malkin 4.00 (37)
Patrik Laine 7.00 (38)
Tyler Seguin 8.00 (36)
William Karlsson 10.00 (35)
Nikita Kucherov 10.00 (33)
John Tavares 12.00 (31)
Eric Staal 15.00 (36)
 
Kuva: Viasat