Huumepoliisi ja lääkärit olivat mukana huijauksessa! Maailman paras kehonrakentaja paljasti käyttäneensä kiellettyjä aineita – ”Kaikki hyötyisivät, jos dopinginkäyttö sallittaisiin”
Kahdeksan kertaa Mr. Olympia -tittelin voittanut kehonrakentaja Ronnie Coleman on avautunut Valuetainmentin haastattelussa steroidien käytöstään. Hän haki dopingaineet apteekista resepteillä sen jälkeen kun huumepoliisit saivat lihaskimpun kiinni.
– Huumepoliisi kysyi: Mitä aineita otat? Olin avoin ja sen jälkeen noudatin sääntöjä. Menin lääkärille ja sain reseptin kaikkiin aineisiin. Huumepoliisi valvoi kaikkea ja pidin huolen siitä, että kävin lääkärintarkastuksissa, Coleman sanoi.
Coleman kertoo haastattelussa olevansa sitä mieltä, että kehonrakennuksessa kaikki hyötyisivät, mikäli dopinginkäyttö vapautettaisiin, jolloin sitä voitaisiin myös valvoa.
– En käyttänyt dopingia enempää kuin muutkaan. Ihmiset luulevat, että otin enemmän kuin otin.
55-vuotias Coleman oli uransa huipulla 1990-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa. Hän voitti Mr. Olympia -tittelin kahdeksan kertaa, millä hän jakaa kaikkien aikojen ykkössijan Lee Haneyn kanssa.
LUE MYÖS:
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Sointu Borg avoimena: ”On ollut niin rikki”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Kasinorakastajan blogi: Kidutusta Tallinnan kaduilla ja kuumat pelit
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- Nyt puhuu Sanna Marinin ex-erityisavustaja: Kuusi vuotta riitti
- Matti ja Teppo rikkoivat hiljaisuuden – uusi kappale ulos
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Nyt puhuu Sanna Marinin ex-erityisavustaja: Kuusi vuotta riitti
- Jenni Poikelus ja Köpi Kallio bongattiin yhdessä suloisessa puuhassa
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- Vasta-avioituneet Robin Packalen ja Aura-rakas: Tiukka avioehto