IL: Jari ”Bull” Mentula valaisee suomalaisia koronaviruspandemian aikana – ”Se on tyhmyyttä”
Kehonrakentajana tunnettu Jari ”Bull” Mentula on antanut mielipiteensä suomalaisten laiskottelusta ja ruokatottumuksista Iltalehden haastattelussa.
44-vuotias on erityisen huolissaan ihmisten liikkumisesta koronaviruspandemian aikana. Hänen mielestään laadukasta ruokaa ei saa hylätä, eikä missään nimessä liikuntaa vähentää.
– Kyllä liikuntaa pystyy harrastamaan, jos siihen on tottunut ja vaikkei olisikaan. Nythän siihen on mahdollisuus. Ohjeita on jos jonkinnäköisiä saatavilla joka paikasta, vemputusta ja jumppaa. Siitä vaan tekemään, Mentula sanoo Iltalehdelle.
– Syömällä huonosti ja perseilemällä ruokavalion kanssa, tilannetta ei paranneta. Yhteiskunnan vallitseva tilanne ei parane hyvin syömälläkään, mutta omaan olotilaan ja jaksamiseen pystymme vaikuttamaan. Jos päällä oleva tilanne aiheuttaa paineita, stressiä ja haasteita, minun mielestäni on idiotismia sitten vielä syödä huonosti ja sitä kautta tehdä itselle entistä huonompi olo. Se on tyhmyyttä.
LUE MYÖS:
- Danny täytti vuosia – Helmin käytös ihmetyttää
- Sara Sieppi ja Pyry-rakas: Synttäriökyilyä
- Salkkareiden shokkikäänne: Ismo jättää Pihlajakadun
- Vau! Alexander Stubb poseeraa Hollywoodin supertähden kanssa
- Suvi Pitkänen haukkuu Suomen: ”Toksinen maa”
- Asiantuntijalta jäätävä arvio Williamin ja Harryn suhteesta: ”Tilanne on muuttunut…”
- Kasinorakastajan blogi: Rahajunan paluu ja tuliset chilit!
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Salkkareiden shokkikäänne: Ismo jättää Pihlajakadun
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Kasinorakastajan blogi: Rahajunan paluu ja tuliset chilit!
- Asiantuntijalta jäätävä arvio Williamin ja Harryn suhteesta: ”Tilanne on muuttunut…”