Ilmoittautuminen alamäkiluistelukaudelle 2014 on avattu
Haluatko kilpailemaan maailman parhaiden alamäkiluistelijoiden kanssa? Ilmoittaudu tuleviin karsintoihin ja ansaitse paikkasi kauden 2014 MM-osakilpailuun Suomen Serenaan!
Aiempien vuosien tapaan kilpailijat voivat karsia mukaan kansainvälisiin mittelöihin ja saada paikan päätapahtumiin avointen karsintojen kautta, joita järjestetään eri puolilla Eurooppaa ja Pohjois-Amerikkaa. Suomen karsinta luistellaan lauantaina 18.1.2014 Serenan radalla. Suomen karsintakilpailun ilmoittautumisaika on 11.11.2013 – 31.12.2013.
Monet lajin nykyisistä supertähdistä, kuten esimerkiksi Paavo Klintrup, Miikka Jouhkimainen, Derek Wedge ja Marco Dallago, pääsivät aikoinaan maailman näyttämölle juuri sen ansiosta, että he menestyivät hyvin kansallisissa karsinnoissa.
Suomen karsintoihin otetaan enimmillään 150 luistelijaa, jotka kilpailevat paikasta Ice Cross Downhill World Championship -kisaan aikalaskujen kautta. 30 nopeinta luistelijaa selvittää tiensä karsinnoista Suomen MM-osakilpailuun. Karsintoihin voivat osallistua kaikki yli 16-vuotiaat hurjapäät. Lisätietoja osallistumisesta ja karsinnoista redbullcrashedice.com!
Ilmoittauduttuasi valitsemaasi karsintakilpailuun, osallistumisesi varmistetaan sähköpostitse ilmoittautumisen päätyttyä. Mikäli karsintakilpailuun ilmoittautuu kilpailijamäärää enemmän luistelijoita, osallistumismahdollisuudet arvotaan kaikkien ilmoittautuneitten kesken. Lisätiedot ja rekisteröityminen löytyvät osoitteesta: redbullcrashedice.com. Rekisteröi itsesi mukaan kisaan!
Red Bull Crashed Ice kausi 2014 starttaa Suomesta, jossa kisataan Serena Ski -laskettelukeskuksessa, aivan Helsingin kupeessa, 1. helmikuuta. Red Bull Crashed Ice World Series palaa nyt Suomeen ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2007, ja tämä onkin kunnianosoitus perinteisen koville suomalaiskiitureille, joita oli viime kaudella kaksi maailman kymmenen parhaan laskijan joukossa: nimittäin Miikka Jouhkimainen (6:s) ja Paavo Klintrup (8:s). Suomen MM-osakilpailu kisataan pysyvällä alamäkiluisteluradalla, jollaisia rakennetaan nyt enenevässä määrin eri puolilla maailmaa – mikä puolestaan omalta osaltaan kuvastaa lajin kasvavaa suosiota. Serenassa on luvassa kovavauhtinen sprintti 320 metriä pitkällä radalla.
Red Bull Crashed Ice -kisakalenteri 2014:
1. helmikuuta – Helsinki, Suomi
22. helmikuuta – Saint Paul (Minnesota), USA
8. maaliskuuta – Moskova, Venäjä
22. maaliskuuta – Quebec, Kanada
www.redbullcrashedice.com
www.serenaski.fi
www.redbull.fi
Kuva: Red Bull Content Pool / Victor Engström
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Muistatko legendaarisen Ritariässän? Et tunnistaisi häntä enää kuvista
- Kasinorakastajan blogi: Huhtikuun parhaat pelit kasinoilla
- Helena Koivu sai järkyttävän viestin: ”Tekee pahaa”
- Salaiset luksushäät! Tältä näyttää Ville Haapasalon uusi vaimo
- Vau! Dannyllä iso yllätys suomalaisille
- Muistatko Michael Jacksonin ikonisen Bubbles-simpanssin? Tältä hän näyttää nyt
- Paula Koivuniemen poika avautuu: Tämä on äidin todellinen tilanne
- Euroviisut 2026: Semifinaali, finaali, esiintyjät, tv
- Huh! Erika Vikmanilla tulikuuma lomatyyli – paljoa ei jää mielikuvituksen varaan
- Meghanin häpeilemätön ratkaisu kuohuttaa – nyt vaaditaan kuningas Charlesin väliintuloa
- Helena Koivu sai järkyttävän viestin: ”Tekee pahaa”
- Salaiset luksushäät! Tältä näyttää Ville Haapasalon uusi vaimo
- Huh! Erika Vikmanilla tulikuuma lomatyyli – paljoa ei jää mielikuvituksen varaan
- Muistatko legendaarisen Ritariässän? Et tunnistaisi häntä enää kuvista
- Paula Koivuniemen poika avautuu: Tämä on äidin todellinen tilanne
- Meghanin häpeilemätön ratkaisu kuohuttaa – nyt vaaditaan kuningas Charlesin väliintuloa
- Kasinorakastajan blogi: Huhtikuun parhaat pelit kasinoilla
- Kohussa ryvettynyt Sarah Dzafce avautuu: ”Nelinumeroisia summia”
- Vau! Dannyllä iso yllätys suomalaisille