Parauimari Monique Murphyn elämä mullistui täysin viisi vuotta sitten.

Australialainen oli juhlimassa muiden opiskelijoiden kanssa, kun hän putosi parvekkeelta viisi kerrosta maahan kohtalokkain seurauksin. Hän uskoo, että hänelle annettiin tyrmäystippoja illan aikana.

– En muista mitään siitä illasta. Uskon, että minut huumattiin. Tiedän, että minulla on tuuria, että olen elossa, Murphy kertoo news.com.au –sivustolla.

Hänet herätettiin huonoihin uutisiin: oikea jalka oli jouduttu amputoimaan.

– Putoamisen jälkeen makasin viikon koomassa. Heräsin sairaalasta, enkä tiennyt missä olin tai mitä oli tapahtunut. Lääkärit kertoivat asian minulle, Murphy jatkaa.

Lopulta hänet leikattiin kahdeksan kertaa kuuden viikon aikana.

Nainen löysi myöhemmin uinnin, joka on auttanut häntä niin henkisesti kuin fyysisesti. Hänellä on kuitenkin edelleen ikävä toista jalkaansa.

– Olen edelleen sama ihminen, kuin ennen onnettomuutta. Olen kuitekin vahvempi ja oppinut, ettei ole helppoa olla amputoitu. Välillä huonoja päiviä, mutta minulla on fantastinen tuki perheeltäni, joka on ollut mukanani koko matkan, Murphy päättää.

Murphy voitti hopeaa sadan metrin vapaauinnissa Rion 2016 paralympialaisissa.