Jokereiden kolmas kausi KHL:ssä päättyi pudotuspelien ensimmäiselle kierrokselle. GM Jari Kurri linjaa jokerit.comin haastattelussa, että Jukka Jalosen luotsaaman joukkueen täytyy pystyä tulevalla kaudella parempaan tekemiseen joka tasolla.
Joukkue oli runkosarjassa läntisen konferenssin kahdeksas ja varmisti playoff-paikkansa vasta viimeisessä ottelussa. Kurriei ole kauteen tyytyväinen.
– Lähdimme kauteen isoilla muutoksilla, kun joukkueeseen oli tullut uusi valmennusjohto ja paljon uusia pelaajia. Pääsimme minimitavoitteeseemme, joka oli playoff-paikka, mutta pelimme ailahteli liikaa. Olimme erittäin hyviä sarjan parhaita vastaan, mikä osoitti, että joukkueessa on potentiaalia. Toisaalta alemman kastin joukkueita vastaan emme saaneet parastamme irti. Oli vaikea löytää keinoja voittoon voimakkaasti puolustamiseen keskittyneitä ryhmiä vastaan. Taistelimme kaksi viimeistä kuukautta paikasta playoffeissa ja jouduimme siinä vaiheessa tosi koville. Kokonaisuutena emme voi olla runkosarjaan tyytyväisiä, Kurri toteaa.

Kurri tietää miksi Jokerit oli vaikeuksissa pienempiä joukkueita vastaan.
– Pääsimme ensimmäisellä ja vielä toisellakin KHL-kaudella helpommalla. Sarja on mennyt todella paljon eteenpäin tänä aikana, ja nimenomaan pienemmät joukkueet ovat parantaneet yhteispeliään. On todella vaikea voittaa joukkueita, jotka keskittyvät niin voimakkaasti puolustamiseen, odottavat vastaiskuja ja pelaavat nimenomaan joukkueena. Ensimmäiseen kauteemme verrattuna kehitys on ollut huimaa. Tämä tekee sarjasta entistä mielenkiintoisemman.




Pudotuspeleissä vastaan tuli kolmannen kerran peräkkäin runkosarjan voittanut TsSKA Moskova, jonka Kurri tietää olevan joukkueena Jokereita edellä.
– TsSKA on varmasti Euroopan kurinalaisin ja työteliäin joukkue, joka jauhaa neljällä kentällä samaa systeemiä illasta toiseen. Pelin taso nousi runkosarjasta ja myös me pystyimme nostamaan tasoamme. Joukkue oli parhaimmillaan ja löysi tasaisuuden tekemiseensä. Näytimme luonnetta ja olimme vaikea voitettava. Jokainen ottelu oli pienestä kiinni, mutta TsSKA oli meitä vielä hieman edellä. Kausi loppui liian aikaisin, mutta pelasimme hyvin todella vahvaa joukkuetta vastaan. Taistelun puutteesta emme voi ketään syyttää.
Miten tämä kausi analysoidaan ja tehdään asiat paremmin tulevalla?
– On selvää, että meidän pitää pystyä parempaan joka tasolla: on löydettävä parempia pelaajia, pystyttävä parempaan joukkuepeliin ja yksilöinä pelaajien on saatava itsestään enemmän irti. Jokainen on nähnyt KHL:n tason, ja mitä menestyminen tässä sarjassa vaatii. Valmennus tuntee pelaajat vuoden kokemuksen jälkeen paremmin. Harjoittelemme tämän ja ensi viikon vielä joukkueena ennen kuin osa jatkaa pelejään maajoukkueissa ja muut siirtyvät omatoimiseen harjoitteluun.
Mitä tässä vaiheessa voi sanoa ensi kauden joukkueesta?
– Muutoksia tulee ja nyt on vain löydettävä oikeat palikat oikeille paikoille. Sopimuksista tiedotamme kevään aikana. Tässä vaiheessa haluamme kiittää kannattajia, yhteistyökumppaneita ja joukkuetta menneestä kaudesta. Nyt on aika kääriä hihat, tehdä töitä ja tulla parempana joukkueena ensi kaudelle. Taistelu jatkuu.
Lähde ja kuva: Jokerit.com