Jarkko Nieminen lopettaa uransa kohtaamalla supertähden Helsingissä
Kaikkien aikojen kovin suomalainen tennistähti Jarkko Nieminen kohtaa jo eläessään legendaksi nousseen tennistähden Final Night -tapahtumassa Hartwall Arenalla marraskuussa.
Tennisuransa tähän kauteen päättävä Jarkko Nieminen kohtaa uransa viimeisessä ottelussa Helsingissä 17-kertaisen Grand Slam -voittajan, sveitsiläisen Roger Federerin. Tennisuran päättäminen huippuottelulla hyvää ystäväänsä vastaan on Niemiselle unelmien täyttymys.
– Yksi unelmistani toteutuu marraskuussa, kun saan pelata ammattilaisurani viimeisen ottelun ystävääni ja kaikkien aikojen tennispelaajaa Roger Federeriä vastaan, Nieminen iloitsee.
– On mahtavaa juhlistaa uraani Suomessa yhdessä kotiyleisön kanssa ja haluan, että tapahtumasta jää kaikille hyvä fiilis.
Niemisen taustajoukot ovat tehneet töitä ottelun eteen jo kesäkuusta lähtien, jolloin hän ilmoitti lopettamispäätöksestään. Final Night -tapahtuman tavoitteena on kunnioittaa Niemisen upeaa uraa ja tarjota mieleenpainuva viihde-elämys sekä maailmanluokan urheilua.
Tällä hetkellä tenniksen maailmanlistan kakkosena oleva Federer kertoo Niemisen ja hänen ystävyytensä alkaneen jo vuosia sitten.
– Olen tuntenut Jarkon jo pitkään. Pelasimme nelinpeliä junioreiden MM-kisoissa 1998 ja olemme olleet ystäviä siitä asti, Federer sanoo.
Hänestä on ikävää, että Nieminen poistuu tennisareenoilta, mutta kertoo tulevansa mielellään jäähyväisotteluun.
– Tiedän, miten tärkeää tämä on Jarkolle. Lisäksi pääsen samalla vierailemaan ensimmäistä kertaa Suomessa!
Nieminen kertoo tapahtumasta alla olevassa videossa.
https://youtu.be/hjyHRVu2pmk
The Final Night -tapahtuma järjestetään maanantaina 9.11.2015 klo 18.30 Hartwall Arenalla. Lipunmyynti alkaa torstaina 8.10.2015 klo 9.00. Lippuja myy Lippupiste osoitteessa www.lippu.fi.
Tapahtuman tuotannosta vastaavat yhteistyössä Jarkko Nieminen Tennisakatemia ja Yellow Film & TV.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Kuningatar Mette-Maritin tilassa on ilmennyt komplikaatioita
- Sofia Belórfilla shokkikäänne raha-asioissa – ökykaunotar taas ulosotossa
- Prinssi Harrylta rajuja syytöksiä: Terroristit uhkasivat
- Huh! Amanda Harkimo joutui ulosottoon – isän hautajaiset vieläkin maksamatta
- Kasinorakastajan blogi: Arpoja ja porsaanreikiä
- Sara Siepin Pyry-rakas kävi pyllyyn kiinni vaunulenkillä – katso kuvat!
- Vau! Tältä näyttää Tarja Turusen tytär!
- Rakastetuin Bond-tyttö täyttää 80 vuotta – tältä hän näyttää nykyään
- Oho! Sointu Borg vaihtaa nimensä
- Martina Aitolehden unelma palasina: menetti Levin loma-asunnon
- Sara Siepin Pyry-rakas kävi pyllyyn kiinni vaunulenkillä – katso kuvat!
- Joel Harkimo avoimena väleistään Janni Hussiin: ”Janni tulee ikuisesti olemaan minulle…”
- Vau! Tältä näyttää Tarja Turusen tytär!
- Martina Aitolehden unelma palasina: menetti Levin loma-asunnon
- Oho! Sointu Borg vaihtaa nimensä
- Näin valtava omaisuus Dolly Partonilta jäi – kuka perii lapsettoman tähden miljoonat?
- Janni Hussilta avoin paljastus yksityiselämästä: ”Olen deittaillut vain…”
- Rakastetuin Bond-tyttö täyttää 80 vuotta – tältä hän näyttää nykyään
- Alisa Vainiolta jättiyllätys
- Iida Vainio avautuu: ”Tästä alkaa mun uusi luku”