Jokereiden johtoasema kääntyi jälleen tappioksi
Jokerit päätti kolmen ottelun Aasian-kiertueensa tappioon, kun Amur Habarovsk oli niukasti parempi maalein 3–2.
Amur-ottelun avauserä oli tasaista tunnustelua ja puolustamista, eikä kummallekaan joukkueelle auennut maalipaikkoja. Toisessa erässä Jokerit kaivoi jo kahden maalin johdon, kun Brian O’Neill ja Pekka Jormakka onnistuivat. Amurin suomalaissentteri Teemu Ramstedt kavensi Kristian Kuuselan loistavasta syötöstä ennen toista erätaukoa.
Amur iski tasoihin jo erän toisella minuutilla, kun kaksi ensimmäistä erää tuppea syönyt Nikita Kamalov onnistui ottelun toisessa vaihdossaan. Vain kolme minuuttia tasoituksesta molemmat Jokereiden osumat syöttänyt Chay Genoway istutettiin jäähyaitioon koukkaamisesta. Kanadalainen ehti istua kakkostaan vain 16 sekuntia ennen kuin Vladislav Ushenin laukoi paraatipaikalta voittomaalin 18 kertaa torjuneen Ryan Zapolskin selän taakse.
– Juuri nyt löydämme tapoja hävitä pelejä. Näin merkkejä hyvästä pelaamisesta, ja mielestäni pelasimme pelisysteemimme mukaan kaksi erää. Nukahdimme vähän kolmannen alussa, jossa tuli pari jäähyä. He pääsivät johtoon ja saivat pelin haltuunsa, eikä vieraskentällä ole helppoa nousta takaa ohi, Genoway kuvaili.
Jokerit rynnisti kolmannen erän lopussa valtavalla höyryllä kohti 31 kertaa torjuneen Juha Metsolan vartioimaa maalia, mutta kotijoukkue puolusti tiiviisti ja Metsola otti tarvittavat pelastukset.
– Hän on nopea veskari ja haastoi hyvin. Heitimme paljon kiekkoja maalille, mutta emme päässeet irtokiekkoihin kuten pitäisi. Metsola pelasi hitonmoisen pelin ja on ilmeisesti pelannut hyvin jo pidempään, Genoway kehui.
Jokerit hävisi kaikki Aasian-kiertueen kolme otteluaan ja on jo vaarassa pudota pudotuspeliviivan alapuolelle, ellei joukkue saa käännettyä kurssiaan nopeasti. Nyt Jokerit piipahtaa pikaisesti Helsingissä ja pelaa neljännen perättäisen vierasottelunsa torstaina Pietarissa SKA:ta vastaan.
– Taistelemme pudotuspelipaikasta henkemme edestä. Tämä tulos ei ollut se, mitä tältä reissulta haimme. Meillä on pitkä lento kotiin, joten meillä on aikaa miettiä asioita. Torstaina edessä on jälleen hitonmoinen haaste, joten nyt ei ole aikaa murehtia. Meillä on kymmenen peliä jäljellä, joista kuusi kotona ja neljä vieraissa. Hyvä haaste meille, nyt on aika pelata paremmin, Genoway sanoi.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Sanna Marinin seuralainen paljastui – mikä on sormus nimettömässä?
- Martina Aitolehdeltä paljastus podcastissa: yhteinen yö Real Madrid -tähden kanssa!
- Kasinorakastajan blogi: Prediction markets – miten peli muuttuu?
- Uutta tietoa Dannyn ja Helmi Loukasmäen tilanteesta – Dannyltä melkoinen uutispommi
- “Onneksi tähtäsi jalkoihin” – Mika Salo kertoo järkyttävästä veitsihyökkäyksestä Bangkokissa
- Sanna Marinilla sormus nimettömässä!
- Helena Koivu: Kiihkeitä suudelmia Turun yössä – katso video!
- Gogi Mavromichalis palaa Salkkareihin! Tällainen on Romeo Aro 18 vuoden jälkeen
- Päivi Lipponen rankasta arjestaan Paavo Lipposen rinnalla: “Nuorempi osapuoli jää hyvin yksin”
- IS: Erja Häkkinen avautuu voinnistaan Alzheimer-diagnoosin jälkeen – “Välillä unohdan…”
- Päivi Lipponen rankasta arjestaan Paavo Lipposen rinnalla: “Nuorempi osapuoli jää hyvin yksin”
- Sanna Marinilla sormus nimettömässä!
- Martina Aitolehdeltä paljastus podcastissa: yhteinen yö Real Madrid -tähden kanssa!
- Helena Koivu: Kiihkeitä suudelmia Turun yössä – katso video!
- Uutta tietoa Dannyn ja Helmi Loukasmäen tilanteesta – Dannyltä melkoinen uutispommi
- Italian viisuedustajan ja Frederikin yhdennäköisyys hämmästyttää – “Voihan se olla minun poikani”
- “Onneksi tähtäsi jalkoihin” – Mika Salo kertoo järkyttävästä veitsihyökkäyksestä Bangkokissa
- IS: Erja Häkkinen avautuu voinnistaan Alzheimer-diagnoosin jälkeen – “Välillä unohdan…”
- Sanna Marinin seuralainen paljastui – mikä on sormus nimettömässä?
- Näin törkeästi Israel manipuloi Euroviisujen äänestystä