Jokereiden voittoputki muuttui tappioputkeksi

 

Jokerit pommitti ja Sudnitsin torjui, minkä seurauksena Jokerit kärsi maanantaina kauden ensimmäisen kotitappionsa ja toisen perättäisen häviön.

Lokomotiv Jaroslavl nappasi Hartwall Arenalta kolme pistettä maalein 4–3. Ottelu kääntyi vieraille jo avauserässä.
Lokomotiv Jaroslavl pystyi hyödyntämään runsaiden jäähyjen rikkoman ottelun Jokereita tehokkaammin. Vieraat karkasivat avauserässä jo 3–1-johtoon tehomiestensä Brandon Kozunin, Petri Kontiolan ja Staffan Kronwallin maaleilla, jotka kaikki syntyivät ylivoimalla tai heti ylivoiman päättymisen jälkeen. Myös toinen erä alkoi Jokereiden kannalta synkästi, kun Pavel Kraskovski kasvatti vierasjohdon jo kolmeen maaliin heti erän ensimmäisellä minuutilla.
Lauantain SKA-ottelussa tehot 1+2 iskenyt tanskalaishyökkäjä Nicklas Jensen oli avauserän ainoa jokerionnistuja ja jatkoi erinomaisia peliesityksiään John Normanin ja Jesse Joensuun täydentämässä kolmosketjussa.
Toisessa erässä jäähyvaaka kallistui Lokomotivin suuntaan ja Jokerit jyräsi mukaan otteluun kahdella ylivoimaosumalla. Ensin Norman suti maalin edestä 2–4-kavennuksen ylivoimalla, ja vain 10 sekuntia ennen toisen erän päättymistä Eeli Tolvanen täräytti ylivoimalla Jokerit maalin päähän.
Jokerit kokosi itsensä avauserän takaiskuista ja pelasi hyvällä ilmeellä kaksi jälkimmäistä erää, muttei onnistunut kirimään Lokomotivin rinnalle. Kotijoukkue pommitti Lokomotiv-vahti Aleksander Sudnitsinia kohti hurjat 46 laukausta.
– Selkämme ei katkennut 1–4-osumaan, vaan saimme vielä toisessa erässä tarvittavat ylivoimamaalit. Ihan viimeinen jäi kuitenkin puuttumaan. Kaveri puolusti hyvin, vaikka yritimme laukoa paljon. Kun pelaamme näin, voitamme aivan varmasti enemmän kuin häviämme. Välillä pitää ilmeisesti hävitäkin, kaksi jokerimaalia syöttänyt Sami Lepistö kuvaili.
Jokerihyökkääjä Marko Anttila harmitteli avauserän huolimattomuutta ja epäonnea irtokiekoissa, joita Sudnitsin tiputteli eteensä tasaiseen tahtiin.
– Kaksi ensimmäistä erää olivat todella erikoista kiekkoa, ei montaakaan vaihtoa ollut viidellä viittä vastaan. Ekassa erässä meillä oli vähän huolimattomuutta, joista saimme jäähyjä. Lokomotiv rankaisi osin tuurilla ja osin taidolla. Viidellä viittä vastaan tämä oli mielestäni meidän pelimme, erikoistilanteet ratkaisivat tänään. Paikkoja luotiin sen verran, että olisimme voineet voittaa, vaikka omiin meni useampi maali. Ei ihan saatu irtokiekkoja sisään. Niistä olisi ollut useampaankin paikat, vaikka John (Norman) kerran maalin edestä onnistuikin. Siinä on hyökkääjillä parantamisen varaa, Anttila kuvaili.
Jokereiden hyvän syyskauden luomaa itseluottamusta kaksi perättäistä tappiota eivät horjuta, sillä maanantai-illan peliesitys oli niin Lepistön kuin Anttilankin mielestä positiivinen. Eikä aikaa voivotteluun olisikaan, sillä seuraava kotiottelu on edessä jo keskiviikkona, kun Jokereiden vieraaksi saapuu Barys Astana.
– Itseluottamuksemme on kunnossa, pystymme kääntämään näitä pelejä. Tiesimme, että pystymme viidellä viittä vastaan luomaan tarpeeksi paikkoja, sen 1–4-maalin jälkeen oli vielä melkein 40 minuuttia ottelua jäljellä. Ei ole temppu eikä mikään kääntää otteluita kolmen maalin takaa. Hyvin uskottiin loppuun asti. Ei ole huono fiilis lähteä kohti keskiviikon matsia. Vähän pitää viilata muutamia asioita, joita teimme väärin ja parantaa niitä, sitähän tämä tähän aikaan vuodesta on, Anttila päätti.

Janne ”Nacci” Tranbergin hurja tarina - lue e-kirja ilmaiseksi!
Janne ”Nacci” Tranbergin hurja tarina - lue e-kirja ilmaiseksi!