Jokereilla vuoden viimeinen kotiottelu – Talaja debytoi
Jokerit päättää vuoden 2015 kotipelien osalta tänään kohtaamalla Medvescak Zagrebin klo 18.30 Hartwall Arenassa. Isäntien riveissä tositoimissa nähdään ensimmäistä kertaa hyökkääjä Roope Talaja.
Talaja siirtyi Jokereihin Espoo Bluesista viime viikolla. Hän seurasi torstain ottelun vielä katsomosta ja odotteli KHL:n pelilupaa. Tänään laitahyökkääjä nähdään ensimmäisessä pelissään jokeripaidassa samassa ketjussa Petteri Wirtasen ja Jani Ridan kanssa.
Myös kahteen muuhun hyökkäysketjuun tulee muutoksia. Brandon Kozun ja Pekka Jormakka vaihtavat paikkaa ykkös- ja kakkosketjussa. Ainoastaan Jere Sallisen johtama kolmosketju jatkaa näin samassa muotissa torstain jäljiltä. Puolustuksen ainoa muutos on maajoukkueen mukaan lähtevän Ville Lajusen huilivuoro. Hänen tilalleen tulee Daine Todd. Maalissa pelaa Henrik Karlsson.
Loukkaantumisten vuoksi sivussa ovat edelleen Tomi Mäki, Oskari Korpikari, Ossi Väänänen ja Tommi Huhtala. Heistä Mäen paluun on arvioitu tapahtuvan tammikuun alussa. Uusin hankinta Tim Kennedy saapuu Suomeen tiistaina ja pelannee ensi viikon vierasottelussa Spartak Moskovaa vastaan.
Jokerit lähtee maanantain otteluun hakemaan neljättä perättäistä voittoaan. Viime viikolla kotipeleissä kaatuivat Neftehimik ja Traktor. Kumpikin kamppailu venyi yli 60 minuutin mittaiseksi. Jokerit ratkaisi Neftehimik-pelin jatkoajalla ja Traktor-pelin voittomaalikilpailussa.
Läntisessä konferenssissa Jokerit on edelleen toisena divisioonajohtonsa turvin. Maajoukkuetauolle jo siirtynyt SKA Pietari on kuitenkin jatkanut vahvaa virettään ja noussut jo neljän pisteen päähän helsinkiläisjoukkueesta. Kumpikin joukkue on pelannut 40 ottelua.
Vastustaja Medvescak on läntisessä konferenssissa yhdeksäntenä ja pelannut positiivisen syyskauden. Kroatialaisseura on vain kolme pistettä pudotuspeliviivasta, joten se pelaa jokaisessa ottelussaan tärkeistä pisteistä. Perjantaina Medvescak katkaisi neljän ottelun tappioputkensa kukistamalla HK Sotshin 3-2 voittomaalikilpailun jälkeen.
Tällä kaudella Jokerit ja Medvescak eivät ole vielä kohdanneet, mutta viime vuonna pelattiin neljä keskinäistä ottelua. Niistä jokainen päättyi vierasjoukkueen voittoon. Medvescak haki kaksi kolmen pisteen pottia Helsingistä, kun taas Jokerit ylsi kahteen voittoon Zagrebissa. Niistä toinen tuli voittomaalikilpailun jälkeen.
Tämän illan ottelu alkaa tuttuun tapaan klo 18.30. Liput voit ostaa Lippupisteen verkkosivuilta tai hallilta ennen peliä. Ovet aukeavat klo 17.00.
Kokoonpano tänään:
9 Niklas Hagman – 39 Niko Kapanen – 51 Brandon Kozun
50 Juhamatti Aaltonen – 93 Peter Regin – 25 Pekka Jormakka
18 Jesse Joensuu – 76 Jere Sallinen – 79 Eetu Pöysti
19 Roope Talaja – 13 Petteri Wirtanen – 28 Jani Rita
32 Arturs Kulda – 6 Topi Jaakola
44 Jesper B. Jensen – 36 Philip Larsen
55 Atte Ohtamaa – 3 Daine Todd
1 Henrik Karlsson (31 Riku Helenius)
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- Suzanne Innes-Stubb häikäisi jälleen tyylillään – katso kuva!
- Helena Koivulta raju tilitys: ”Kaikkea ei ole vielä kerrottu”
- Linnea Leino ja TTK-Anssi taas yhdessä – ”Aivan kuin he olisivat…”
- Tuukka Temosella veret seisauttava näky kotona
- Maajussille morsian -Jetta sai katsojat raivoihinsa: ”Jetan syy”
- Linnea Leino ja TTK-Anssi taas yhdessä – ”Aivan kuin he olisivat…”
- Maajussille morsian -Jetta sai katsojat raivoihinsa: ”Jetan syy”
- Janne Saariselta liikuttava ulostulo: ”Sen tiedän, että…”
- Helena Koivulta raju tilitys: ”Kaikkea ei ole vielä kerrottu”
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Suzanne Innes-Stubb häikäisi jälleen tyylillään – katso kuva!
- TTK:n ennakkosuosikki saa rajua kritiikkiä katsojilta
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn