Jokerit taipui vieraissa – "päällimmäisenä mielessä on pettymys"
Jokerit päätti kolmen otteun vieraskiertueensa 1-3-tappioon hallitsevalle KHL-mestarille Metallurg Magnitogorskille.
Jokereiden ainoan maalin iskeneen Roope Talajan mukaan reissun kaksi niukkaa voittoa kuitenkin kertovat joukkueen henkisestä vahvuudesta.
Metallurg siirtyi ylivoimalla johtoon toisen erän alussa Wojtek Wolskin maalilla. Jokereiden Roope Talaja tasoitti lukemat kolmannen erän alussa uransa ensimmäisellä KHL-maalilla.
Ottelun 2-1-voittomaalin iski Denis Platonov suoraan jäähyaitiosta hyökkäykseen karanneen Danis Zaripovin syötöstä. Loppulukemat 3-1 ampui Sergei Mozjakin, joka nousi samalla Boris Mihailovin rinnalle kaikkien aikojen tehokkaimmaksi Venäjän pääsarjan maalintekijäksi 428 osumallaan.
– Päällimmäisenä mielessä on pettymys. Olisi ollut kiva kruunata reissu kolmanteen voittoon. Aika tiukkaa peliä oli kummaltakin joukkueelta. Ottelu oli erittäin fyysistä ja nopeaa kamppailupelaamista, Talaja kuvaili ottelun jälkeen.
Kolmannessa erässä myös tunteet kävivät lämpöisinä.
– Pieni nahistelu on sen merkki, että pelataan täysillä voitosta. Molemmilla joukkueilla ol hyvä tunnelataus, ja kaikki pelaajat olivat mukana pelissä.
Talaja kamppailee peliajasta useiden muiden jokerilaitureiden kanssa. Lauantaina Talaja kellotti 15 minuuttia jääaikaa ja oli Jokereiden ahkerin laukoja.
– Kilpailu pelipaikoista on kova. Ne pelaavat, jotka ovat parhaimmillaan. Se on rehti peli. Pitää vaan yrittää pelata omaa vahvuuksilla. Toivotaan, että valmennus tykkää ja palkitsee peliajalla.
Lauantain tappiosta huolimatta Jokereiden vierasmatka oli positiivinen, sillä se voitti kaksi reissun muuta otteluaan erityisesti vahvan maalivahtipelin ansiosta.
– Kaikki pelit ovat olleet huippujengejä vastaan. Pelissämme on paljon parannettavaa, mutta kyllä se kertoo joukkueesta aika paljon, että olemme onnistuneet kääntämään tiukkoja kamppailuja voitoksi. Meillä on paljon henkistä vahvuutta.
Jokerit palasi sunnuntaina kotiin, mutta jatkaa jo tänään maanantaina Riikaan, jossa helsinkiläiset pelaavat kauden seitsemännen vierasottelunsa ennen ensi viikon lauantain kotiavausta Avangard Omskia vastaan.
Kuva: Pekka Rautiainen
LUE MYÖS:
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Sointu Borg avoimena: ”On ollut niin rikki”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Kasinorakastajan blogi: Kidutusta Tallinnan kaduilla ja kuumat pelit
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Nyt puhuu Sanna Marinin ex-erityisavustaja: Kuusi vuotta riitti
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Vasta-avioituneet Robin Packalen ja Aura-rakas: Tiukka avioehto
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Kuningatar Silvia jättää Ruotsin