Kuva: Instagram - kaisamakarainen
Kaisa Mäkäräinen paljasti uuden pestinsä – ”Talvi lähestyy ja pian nähdään taas”
Ampumahiihtouransa viime kauteen päättänyt Kaisa Mäkäräinen jatkaa lajin parissa myös tulevana talvena. Mäkäräinen paljasti Instagramissa toimivansa tulevana talvena Ylen asiantuntijana.
Mäkäräinen päätti upean uransa viime kauteen. Hän ei jää kuitenkaan lepäämään laakereilleen, vaan hyppää mukaan Ylen asiantuntijaryhmään.
– Talvi lähestyy ja pian nähdään taas @yleurheilu ampumahiihtolähetyksissä! 🤗Tosin aivan eri roolissa kuin aiemmin 😉
– Kisakommentoinnin jätän edelleen muille, mut yritän viedä teidät lajin yksityiskohtiin sisälle, Mäkäräinen viestittää.
Mäkärinen voitti urallaan yhden MM-kullan, yhden hopean sekä neljä pronssia. Maailmancupin kokonaiskilpailun hän voitti yhteensä kolme kertaa ja lajikohtaisen maailmancupin kolmasti. Hän voitti yhteensä 27 osakilpailua ja oli palkintopallilla uskomattomat 85 kertaa.
Koronapandemian takia tällä kaudella ampumahiihdon maailmancupissa kilpaillaan pienissä ”kuplissa”. Kaksi ensimmäistä kisaviikonloppua käydään Kontiolahdella 27.-29.11. ja 30.11.-6.12.
– Nähdään siis ekan kerran muutaman viikon päästä kun mc kausi starttaa kahden viikon setillä Kontiolahdella, Mäkäräinen kirjoittaa.
Jos et näe upotusta, voit katsoa sen tästä. Jääkiekkoilijat dominoivat eniten tienanneiden urheilijoiden listaa – yllätysnimi aiturinaisten tienistikärkenä Me Naiset: Kaisa Mäkäräinen kilpaili lääkäreiden ohjeiden vastaisesti – ”Keuhkoni olivat aivan sökönä”
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Brooklyn Beckhamin Nicola-vaimo järkytti faneja
- Sara Sieppi avautuu muuttuneesta ulkonäöstään
- Ritalta suoraa puhetta – Aki Manninen nimitteli vaimoaan paskasäkiksi
- Jösses! Prinssi Georgen ulkonäkö herättää nyt huomiota – katso kuvat
- Karita Tykkä avautuu riidasta Nanna Karalahden kanssa – suoraa puhetta
- Mikko Koivu ulos TPS:n valmennustiimistä: ”Mikko tajusi asian jo lokakuussa”
- Joel Harkimo paljastaa jymy-yllätyksen
- Kasinorakastajan blogi: Pelaamisen kaksoisstandardit
- Nanna Karalahden ja Karita Tykän riidassa shokkikäänne!
- Vau! Kastanja Rauhalalta yllättävä ilmoitus
- Vau! Kastanja Rauhalalta yllättävä ilmoitus
- Ritalta suoraa puhetta – Aki Manninen nimitteli vaimoaan paskasäkiksi
- Mikko Koivu ulos TPS:n valmennustiimistä: ”Mikko tajusi asian jo lokakuussa”
- Archie Cruz avautuu: ”V***u mikä mätisäkki”
- Joel Harkimo upeassa naisseurassa – Vau!
- Nanna Karalahden ja Karita Tykän riidassa shokkikäänne!
- Ex-prinssi Andrew jatkaa huonoa käytöstään – perheenjäsen piti puhuttelun
- Joel Harkimo paljastaa jymy-yllätyksen
- Karita Tykkä avautuu riidasta Nanna Karalahden kanssa – suoraa puhetta
- Jösses! Prinssi Georgen ulkonäkö herättää nyt huomiota – katso kuvat