Kannabis kannattaa paremmin kuin nyrkkeily – Mike Tyson tienaa omaisuuksia huumefarmillaan
Entinen nyrkkeilyn raskaansarjan maailmanmestari Mike Tyson tienasi miljoonia urallaan. Sen jälkeen rahaa virtasi taskuun mukavasti myös elokuva- ja puhujarooleista, mutta nyt Tyson tahkoaa rahaa ihan eri mittakaavassa – kannabiksella.
Tyson on myynyt kannabistuotteita tuotemerkkinsä Tyson Holistic alla vuodesta 2016 lähtien. Hänen arvioidut kuukausiansionsa ovat 600 000 euron luokkaa ja suunnitelmat ovat suuret. ”Rauta-Mike” rakentaa parhaillaan hampputeemaista lomakeskusta, johon kohoaa huippuhotellin ja ”luksustelttojen” ohella myös ”yliopisto”, jonka tarkoitus on tarjota kiinnostuneille opetusta kannabiksen kasvatuksessa.
Itse melkoisessa kokaiinikoukussa ollut Tyson siirtyi sittemmin marihuanan käyttäjäksi, koska koki tämän rauhoittavan itseään. Marihuana on Kaliforniassa laillista ja hyvät kokemukset johtivat lopulta yhteistyöhön liikemies Rob Hickmanin kanssa.
– Se [marihuana] muutti hänen elämänsä. Hän on täydellinen ihminen, Hickman kertoi CQ-lehdelle.
Tysonin itsensä mukaan päätös omasta liiketoiminnasta oli ilmeinen omien kokemustensa perusteella. Hän uskoo myös kannabiksen sisältämän CBD:n olevan tärkeä väline taistelussa kovempia huumeita vastaan.
– Olen nyrkkeillyt yli 20 vuotta ja kehoni on saanut paljon iskuja ja kolhuja. Olen läpikäynyt kaksi leikkausta ja käytin marihuanaa rauhoittaakseni hermojani, ja sen vei kivut pois…
– Ennen sitä minulle annettiin opiaatteja ja ne sekoittivat minut täysin, Tyson muistelee Cannabis Tech Todayssa.
600 000 euroa kuukaudessa ei kuitenkaan ole ihan koko totuus, sillä Tyson myönsi taannoin ns. syövänsä kuormasta ja polttelevansa itse omasta tuotannostaan hulppeat 50 000 euron arvosta kuukaudessa.
LUE MYÖS:
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Sointu Borg avoimena: ”On ollut niin rikki”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn