”Meni katsomaan äitiään, nyt hänet nähdään vain uima-allaskuvissa!” – kovaa kritiikkiä megatähti Cristiano Ronaldolle
Cristiano Ronaldo on totuttu näkemään otsikoissa ja kuvissa muutenkin kuin vain jalkapalloon liittyen. Etenkin nyt sarjojen ollessa tauolla otsikot ovat keskittyneet muuhun kuin urheilulliseen puoleen.
Ronaldo on parhaillaan kotisaarellaan Madeiralla, jonne hän kiiruhti sairaskohtauksen saaneen äitinsä tueksi. Torinolaisseura Juventuksessa pelaavan Ronaldon lähtö oli sovittu seuran kanssa, mutta julkisuuteen leviävät kuvat ”äitiään hoitavasta” tähtipelaajasta eivät miellytä ainakaan 75-vuotiasta Juventuksen ex-puheenjohtaja Giovanni Cobolli Gigliä.
Gigli lausui mielipiteensä säästelemättä Radio Punto Nuovon haastattelussa.
– Juventuksessa kaikki meni hankalaksi, kun Cristiano Ronaldo lähti. Hän sanoi menevänsä Portugaliin äitinsä takia. Mutta nyt hänet näkee vain uima-altaalta otetuissa kuvissa!
Asiaa ei Giglin mukaan lainkaan helpota se, että Ronaldon vanavedessä Torinosta lähti useampi muukin joukkueen ulkomaalaispelaaja kotiseuduilleen.
– Kun tämä poikkeus sallittiin, koko tilanne lähti käsistä ja muutkin pelaajat halusivat lähteä. Ei sen niin olisi pitänyt mennä. Kaikki olisi pitänyt panna karanteeniin!
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Sara Siepin ja Pyry Soirin vauvan nimi paljastui!
- Näin hehkeältä Katri Helena näyttää nykyään – katso kuva!
- Sofia Belórfin väitetty kuvanmuokkaus aiheutti kohun – uskomattoman kapea vyötärö
- Rakastettu Hannele Lauri joutui sairaalaan: ”Luulen, että tämä ei mulla jää tähän”
- Kasinorakastajan blogi: Kisat alkaa ja vetolaput laulaa
- Kohumissi Sarah Dzafcen kimppuun hyökättiin
- Helmi Loukasmäki paljastaa vihdoin välit Dannyyn: ”Olemme…”
- Missikohu syvenee: Sunneva Sjögren lähettää tiukat terveiset kohumissi Sarah Dzafcelle
- Simo Frangénin lapselle Frans Frangénille rikostuomio
- Uusi käänne Miss Suomi -kohussa – Sarah Dzafce teki tutkintapyynnön poliisille
- Helmi Loukasmäki paljastaa vihdoin välit Dannyyn: ”Olemme…”
- Kohumissi Sarah Dzafcen kimppuun hyökättiin
- Tanssii tähtien kanssa -ohjelman kulisseissa kuohuu – katsojien suosikki ottaa hatkat
- Simo Frangénin lapselle Frans Frangénille rikostuomio
- Näin hehkeältä Katri Helena näyttää nykyään – katso kuva!
- Alexander Stubbin saunakuva nousi puheenaiheeksi
- Rakastettu Hannele Lauri joutui sairaalaan: ”Luulen, että tämä ei mulla jää tähän”
- Sara Siepin ja Pyry Soirin vauvan nimi paljastui!
- IS: Remu Aaltonen liikkuu nykyisin rollaattorilla – ”Nuppi skulaa, kroppa tulee jäljessä”
- Karu paljastus Haakonin ja Mette-Maritin avioliitosta: ”Jos avioliitto päättyisi”