Suomen kovin tennistähti Jarkko Nieminen päättää uransa Helsingin Hartwall Arenassa marraskuussa järjestettävässä The Final Night -tapahtumassa. Metropoli.net kertoi tiistaina huimasta viimeisestä kaksinpelistä, jossa Nieminen kohtaa hyvän ystävänsä, maailman kaikkien aikojen parhaaksi tennispelaajaksi arvostetun Roger Federerin.
Nyt tapahtumasta on paljastettu lisää tietoa, joka on erityisesti tenniksen ja jääkiekon ystäville kuin mannaa taivaasta. Jäähyväisillan aikana pelataan myös nelinpeli, jossa kohtaavat urheilumaailman ikonit
The Final Night -tapahtumassa tennisässät Jarkko Nieminen ja Roger Federer saavat kentälle seurakseen yli 2 000 ottelun verran NHL-kokemusta. Niemisen parina nähdään suomalainen jääkiekkolegenda Teemu Selänne. Toisella puolella verkkoa odottavat vannoutuneena jääkiekkofaninakin tunnettu Federer ja yksi Ruotsin kaikkien aikojen jääkiekkoilijoista Peter Forsberg. Jo pelkästään Selänteen kuuluisa kilpailuvietti pitää huolen, että nelinpelin voitosta taistellaan tosissaan.
– Montako kaveria pystyy sanomaan, ettei ole koskaan hävinnyt erääkään Federeriä vastaan? Minä haluan olla yksi heistä, Selänne sanoo.
Kovan tavoitteensa lisäksi Selänteelle tuo lisäintoa mahdollisuus kalavelkojen kuittaamiseen.
– Ja Foppa… hän lähtee tällä kertaa häviäjänä Hartwall Arenalta!
Suomen tennishistorian parhaan pelaajan Jarkko Niemisen ammattilaisuransa jäähyväisottelut käydään 9. marraskuuta järjestettävässä Final Night -tapahtumassa. Parhaimmillaan tenniksen kaksinpelin maailmanlistan sijalla 13 ollut Nieminen on voittanut urallaan kaksi ATP-turnausta kaksinpelissä ja viisi turnausta nelinpelissä. Niemisen nelinpelipari Teemu Selänne on jääkiekkoliiga NHL:n kaikkien aikojen toiseksi tehokkain eurooppalaispelaaja ja tehokkain suomalaispelaaja. Liigan tulokkaiden maaliennätys, 76 maalia, on edelleen Selänteen hallussa. Liigan mestaruuden, Stanley Cupin, hän voitti vuonna 2007.
Sveitsiläinen Roger Federer on olympiavoittaja ja 17-kertainen tenniksen Grand Slam -turnausten voittaja. Monen vuoden ajan miesten tennistä hallinnut Federer on tällä hetkellä tenniksen maailmanlistan kakkosena, ja häntä pidetään yhtenä tennishistorian kaikkien aikojen parhaimmista pelaajista. Federerin aisapari Peter Forsberg on kaksinkertainen Stanley Cup -mestari ja kuuluu vain 25 muun pelaajan ohella kolmen kullan kerhoon (Stanley Cupin voitto, Olympiakulta ja Maailmanmestaruus). NHL:n pistepörssin voiton ja liigan parhaan pelaajalle annettavan Hart Memorial Trophyn kauden 2002–2003 päätteeksi pokannutta ”Foppaa” on yleisesti pidetty yhtenä aikansa parhaista jääkiekkoilijoista maailmassa.
The Final Night -tapahtuma järjestetään maanantaina 9.11.2015 klo 18.30 Hartwall Arenalla. Lipunmyynti alkaa torstaina 8.10.2015 klo 9.00. Lippuja myy Lippupiste osoitteessa www.lippu.fi. Tapahtuman tuotannosta vastaavat yhteistyössä Jarkko Nieminen Tennisakatemia ja Yellow Film & TV. Tapahtuman tuotto ohjataan lyhentämättömänä Jarkko Nieminen Tennisakatemialle.