Niko Peltola aloittaa tositoimet Jokereissa
Riku Helenius palaa maalin suulle tänään. Helenius pelasi viimeksi kotiottelussa Amur Habarovskia vastaan toissa sunnuntaina. Tuolloin maalivahti torjui helsinkiläisille kaksi pistettä voittomaalikilpailuun venyneessä pelissä. Kolmessa viime pelissä vastuuta on kantanut Henrik Karlsson.
Peltolan paluun myötä Jokerit jatkaa pelejä seitsemällä puolustajalla ja 12 hyökkääjällä. Semir Ben-Amor tulee mukaan kokoonpanoon. Sivussa ovat Jani Rita, Tomi Mäki ja Eetu Pöysti. Mukana vieraspelimatkalla eivät ole loukkaantuneet Daine Todd ja Oskari Korpikari.
Illan vastustaja Ak Bars pelasi viime viikolla Helsingissä Jokereita vastaan ja oli parempi lukemin 4-2. Tämän jälkeen tatarstanilaisjoukkue on voittanut Traktorin ja Dinamo Riian sekä hävinnyt Jugralle. Jokerit sen sijaan hävisi edellisen ottelunsa Avtomobilistia vastaan lukemin 0-4.
Sarjataulukossa Ak Bars on itäisessä konferenssissa toisella sijalla ja divisioonansa kärjessä. Lännessä Jokerit jatkaa kolmantena. Eroa SKA Pietariin on kolme pistettä.
Torstain ottelu alkaa klo 18.30 Suomen aikaa. Peliä voi seurata suorana lähetyksenä Viasat Hockey Finland -kanavalta sekä Viaplay-verkkopalvelusta.
Kokoonpano tänään:
9 Niklas Hagman – 39 Niko Kapanen – 50 Juhamatti Aaltonen
90 Johan Harju – 26 Petteri Wirtanen – 61 Tommi Huhtala
67 Linus Omark – 42 Petr Koukal – 12 Steve Moses
76 Jere Sallinen – 32 Riku Hahl – 18 Semir Ben-Amor
4 Ossi Väänänen – 6 Topi Jaakola
55 Atte Ohtamaa – 47 Ville Lajunen
60 Santeri Saari – 13 Ryan Gunderson
77 Niko Peltola
31 Riku Helenius (1 Henrik Karlsson)
Voita sähköpyörä – arvo yli 1000€!
- Vastaa neljään nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa sähköpyörän, jonka arvo on yli 1000€!
- Sanna Marin ja Joni-rakas bongattiin baarista – kiskoivat juomia kaksin käsin
- Alexander Stubb esittelee mökkinsä hulppean saunan – katso upeat kuvat!
- Suomi nousi kohti kärkeä Euroviisujen vedonlyönnissä – Näin korkealla Suomi jo on!
- Kohu euroviisuissa! Kiusallinen video Käärijästä leviää: ”Pyynnöistäni huolimatta videota ei ole poistettu”
- Kasinorakastajan blogi: Ei vetoja pöytälaatikkoon toukokuussa!
- Huh! Vilahtiko Windows95manin kives euroviisuissa?
- Seiska: Mikko Leppilammen tutkinnassa uusi käänne
- Erika Vikman räväyttää jälleen – esiintyi pelkässä läpinäkyvässä paidassa nännit teipattuina
- Erja Lyytinen kuumissa bikinikuvissa: ”Ostin bikinit second hand -kaupasta 25 vuotta sitten”
- Seiska: Mikko Leppilammen väitetystä seksuaalisesta häirinnästä on tihkunut uutta tietoa julkisuuteen
- Sanna Marin ja Joni-rakas bongattiin baarista – kiskoivat juomia kaksin käsin
- Huh! Vilahtiko Windows95manin kives euroviisuissa?
- Kohu euroviisuissa! Kiusallinen video Käärijästä leviää: ”Pyynnöistäni huolimatta videota ei ole poistettu”
- Alexander Stubb esittelee mökkinsä hulppean saunan – katso upeat kuvat!
- Suomi nousi kohti kärkeä Euroviisujen vedonlyönnissä – Näin korkealla Suomi jo on!