Loukkaantumisesta kärsinyt Jokeripuolustaja Oskari Korpikari on viime päivät pystynyt täysipainoiseen harjoitteluun. Vieraskiertueen ja maajoukkuetauon takia joukkueharjoituksiin liittyminen tapahtui kuitenkin vasta tällä viikolla. Korpikari on pelannut tällä kaudella yhdeksän ottelua tehoin 2+1. Viimeksi hän oli tositoimissa 12. lokakuuta Bratislavassa.Jokereiden loukkaantumislistalla on näin enää vain Niklas Hagman. Lepovuorossa tänään ovat maajoukkueessa esiintyneet puolustajat Ville Lajunen ja Atte Ohtamaa sekä hyökkääjät Semir Ben-Amor ja Kurtis McLean. Maalissa pelaa Suomen sunnuntaina nollannut Henrik Karlsson.
Jokerit ja Dinamo ovat kohdanneet tällä kaudella kahdesti. Syyskuussa sarja-avauksessa vierasjoukkue haki Helsingistä kaksi pistettä jatkoaikavoitolla. Jokereiden vuoro oli juhlia voittoa lokakuun alussa Minskissä, kun ensimmäisen erän osumilla pisteet irtosivat maalein 3-2.
Helsinkiläiset lähtivät lyhyelle maajoukkuetauolle tappion kautta, kun viime kauden KHL-mestari Magnitogorsk oli Hartwall Arenassa parempi lukemin 4-1. Sitä ennen Jokerit haki neljän ottelun vieraskiertueelta kymmenen pistettä. Edellisestä kotivoitosta on kuitenkin ehtinyt kulua jo miltei kuukausi. Lokakuun 17. päivä Barys Astana kaatui lukemin 4-2. Sen jälkeen tappiot ovat tulleet niin Ufalle, Omskille kuin Magnitogorskille.
Illan ottelu alkaa tuttuun tapaan klo 18.30. Lippuja voi ostaa Lippupisteen sivuilta. Hartwall Arenan lipunmyynti aukeaa klo 16.30.
Kokoonpano tänään:
61 Tommi Huhtala – 39 Niko Kapanen – 50 Juhamatti Aaltonen
76 Jere Sallinen – 90 Johan Harju – 79 Eetu Pöysti
67 Linus Omark – 42 Petr Koukal – 12 Steve Moses
14 Tomi Mäki – 32 Riku Hahl – 28 Jani Rita
4 Ossi Väänänen – 13 Ryan Gunderson
6 Topi Jaakola – 10 Jere Karalahti
2 Oskari Korpikari – 3 Daine Todd
1 Henrik Karlsson (31 Riku Helenius)