Patrik Laine rehellisenä isänsä kuolemasta – ”Käyn tapahtunutta edelleen läpi”
NHL-kiekkoilija Patrik Laine, 23, avautuu harvinaisen rehellisesti marraskuussa menehtyneen isänsä Harri Laineen, 54, kuolemasta ja suuresta surustaan. Patrik kertoi tuntemuksistaan seuransa Columbus Blue Jacketsin verkkosivuilla ja sanoo, että jääkiekko oli isän ja pojan yhteinen intohimo.
– Hän on aina ollut suurin fanini ja tukijani, enkä olisi tässä ilman häntä. Hän katsoi aina kaikki otteluni ja heräsi jopa keskellä yötä katsomaan niitä. Parhaan ystävän menettäminen on rankkaa, Patrik kertoo seuransa verkkosivulla.
Patrik on aina ollut läheinen perheensä kanssa ja kertoo, että viime viikot ovat olleet raskaita koko perheelle.
– Mutta täytyy vain löytää tapoja käsitellä sitä ja ajatella hyviä muistoja ja sen kaltaisia asioita. Luulen, että kaikki kaipaavat häntä. Se on päällimmäisenä kaikkien mielessä.
Patrik on ollut sivussa Blue Jacketsin harjoituksista vatsalihasvamman takia marraskuun alusta asti, mutta on nyt tehnyt paluun jäälle. Paluu on vienyt ajatukset hetkeksi pois raskaista tapahtumista.
– Viime aikojen jälkeen on hienoa olla taas jäällä näiden kavereiden kanssa. Siitä on melkein kuusi viikkoa, kun viimeksi olen ollut joukkueeni kanssa.
– Tämä on ollut elämäni vaikeinta aikaa ja käyn tapahtunutta edelleen läpi, mutta täällä oleminen auttaa ja ainakin minulla on tekemistä ja jotain mitä odottaa.
Lue myös:
Patrik Laineen suuri suru: ”Perhe tarvitsee yksityisyyttä tänä aikana”
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Puukotettu Mika Salo kertoo voinnistaan: ”Idiootteja”
- Sanna Marinin seuralainen paljastui – mikä on sormus nimettömässä?
- Martina Aitolehdeltä paljastus podcastissa: yhteinen yö Real Madrid -tähden kanssa!
- Kasinorakastajan blogi: Prediction markets – miten peli muuttuu?
- Uutta tietoa Dannyn ja Helmi Loukasmäen tilanteesta – Dannyltä melkoinen uutispommi
- “Onneksi tähtäsi jalkoihin” – Mika Salo kertoo järkyttävästä veitsihyökkäyksestä Bangkokissa
- Sanna Marinilla sormus nimettömässä!
- Helena Koivu: Kiihkeitä suudelmia Turun yössä – katso video!
- Gogi Mavromichalis palaa Salkkareihin! Tällainen on Romeo Aro 18 vuoden jälkeen
- Päivi Lipponen rankasta arjestaan Paavo Lipposen rinnalla: “Nuorempi osapuoli jää hyvin yksin”
- Päivi Lipponen rankasta arjestaan Paavo Lipposen rinnalla: “Nuorempi osapuoli jää hyvin yksin”
- Sanna Marinin seuralainen paljastui – mikä on sormus nimettömässä?
- Uutta tietoa Dannyn ja Helmi Loukasmäen tilanteesta – Dannyltä melkoinen uutispommi
- Martina Aitolehdeltä paljastus podcastissa: yhteinen yö Real Madrid -tähden kanssa!
- Helena Koivu: Kiihkeitä suudelmia Turun yössä – katso video!
- Sanna Marinilla sormus nimettömässä!
- IS: Erja Häkkinen avautuu voinnistaan Alzheimer-diagnoosin jälkeen – “Välillä unohdan…”
- Gogi Mavromichalis palaa Salkkareihin! Tällainen on Romeo Aro 18 vuoden jälkeen
- Asiantuntijalta suoraa puhetta Pete Parkkosen laulusuorituksesta
- Kasinorakastajan blogi: Prediction markets – miten peli muuttuu?