Kuva: Instagram - realpaigewwe
Seksivideon vuotaminen oli tuhota painijakaunottaren – ”Tunsin olevani pohjalla”
Showpainija Paige paljastaa New York Postin haastattelussa, että pari vuotta sitten vuotaneet seksivideot olivat tuhota hänet henkisesti.
Oikealta nimeltään Saraya-Jade Bevis oli yksi showpainin suosituimmista nimistä, mutta muutama vuosi sitten hakkereiden julkisuuteen vuotamat seksivideot nostivat hänet myös muiden ihmisten tietoon. Bevis myöntää, että kävi pohjalla videoiden tultua julki. Aiemmin hän on kertonut muun muassa menettäneen hiuksensa oltuaan tapauksesta niin stressaantunut.
– Se on hirveää, kun sinua julkisesti nöyryytetään tuolla tavalla enkä toivoisi sitä kenellekään. En käynyt töissä, en tehnyt mitään. Tunsin olevani pohjalla, Bevis kertoo haastattelussa.
Bevis kamppaili myös alkoholi- ja huumeongelmien kanssa. Yksi kohtaaminen muutti kuitenkin kaiken, kun hän tapasi nuoren fanin kaupassa.
– Hänellä ei tietenkään ollut Internetiä ja hänelle olin maailman kaunein ja menestyneinen nainen maailmassa. Se avasi silmiäni niin monella tavalla. Ajattelin, etten anna näiden videoiden olla tielläni.
– Minun piti olla menestyvä hänen vuokseen. Koko matkani piti olla inspiraatio ihmisille, Bevis kertoo.
Showpainijan elämästä on tehty elokuva, joka julkaistaan tällä viikolla. Fighting with My Family -nimeä kantava elokuva kertoo Bevisin uran alkuvaiheista ja hänen nousuaan WWE-tähdeksi.
Jos et näe julkaisua, voit katsoa sen täältä.
Jos et näe julkaisua, voit katsoa sen täältä.
Jos et näe julkaisua, voit katsoa sen täältä.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Salaiset luksushäät! Tältä näyttää Ville Haapasalon uusi vaimo
- Vau! Dannyllä iso yllätys suomalaisille
- Muistatko Michael Jacksonin ikonisen Bubbles-simpanssin? Tältä hän näyttää nyt
- Paula Koivuniemen poika avautuu: Tämä on äidin todellinen tilanne
- Euroviisut 2026: Semifinaali, finaali, esiintyjät, tv
- Huh! Erika Vikmanilla tulikuuma lomatyyli – paljoa ei jää mielikuvituksen varaan
- Meghanin häpeilemätön ratkaisu kuohuttaa – nyt vaaditaan kuningas Charlesin väliintuloa
- Kohussa ryvettynyt Sarah Dzafce avautuu: ”Nelinumeroisia summia”
- Shirly Karvisen ja Ahti Peltosen suhteessa shokkikäänne: ”Menin naimisiin”
- Kasinorakastajan blogi: Maltan kasinolaki haastaa EU:n ja lopulta myös Suomen
- Paula Koivuniemen poika avautuu: Tämä on äidin todellinen tilanne
- Salaiset luksushäät! Tältä näyttää Ville Haapasalon uusi vaimo
- Vau! Dannyllä iso yllätys suomalaisille
- Huh! Erika Vikmanilla tulikuuma lomatyyli – paljoa ei jää mielikuvituksen varaan
- Shirly Karvisen ja Ahti Peltosen suhteessa shokkikäänne: ”Menin naimisiin”
- Archie Cruz ja Iida Vainio tylyinä ruokakaupassa: ”Tunnelma oli aika kireä”
- Sanna Marin osti uuden ökykodin Helsingistä – neliöt loksauttavat leuat