Sotshin F1-lähetykset ja kaikki muu C More -sisältö katsottavissa maksutta viikonloppuna
C Moren suoratoistopalvelu cmore.fi avautuu kaikille maksuttomaan kokeiluun perjantaista sunnuntaihin.
C Moren suoratoistopalvelussa cmore.fi on 27.-29.9. tarjolla oivallinen urheiluviikonloppu, jonka huipennuksena myös Venäjän F1-osakilpailu on katsottavissa cmore.fi:ssä maksutta.
Formula 1
Sotshin GP-viikonloppuna ajetaan F1:n lisäksi myös F2- ja F3-kisat, joten Valtteri Bottaksen ja Kimi Räikkösen lisäksi radalla nähdään F3-luokassakin suomalaisia, kun Niko Kari ja Simo Laaksonen taistelevat pisteistä.
Jalkapallo
Jalkapallon ystäviä hemmotellaan perjantaista sunnuntaihin täydellä 10 ottelun kierroksella, jonka helmenä nähdään Madridin paikalliskoitos Atleticon ja Realin välillä lauantai-illan päätteeksi.
Jääkiekko
Kotimaisessa kiekkoliigassa HIFK haastaa perjantaina Raumalla Lukon. Lauantaina Ruotsin kiekkoliigassa SHL:ssä pelataan kaksi kovaa koitosta, ja suomalaisia on jäällä yhteensä peräti kuusi: Orskarshamnin Arsi Piispanen vastaan Luulajan Joonas Jalvanti, Arttu Ilomäki ja Juhani Tyrväinen sekä Frölundan Joel Mustonen vastaan Färjestadin Ville Leskinen.
Tennis
Tenniksen ATP-tourilla pelataan perjantaista sunnuntaihin Kiinan Chengdussa ja golf-tähdet kohtaavat PGA Tourilla Safeway Openissa Kaliforniassa. Ja mitäpä olisi lauantai-iltapäivä ilman raveja – Toto75 ravataan Lappeenrannassa.
Muut ohjelmat
Urheilujen lisäksi maksutta on katsottavissa myös kaikki muu cmore.fi:n sisältö, kuten hykerryttävän hauska sarja Sunnuntailounas sekä jo lähes klassikkoasemaan nousseen Roban kaikki tuotantokaudet. Monia miellyttänee myös kurkistus vaikkapa Keeping up with the Kardashiansin menoon, lukemattomat huippuelokuvat ja ikisuositut lastenohjelmat Muumeista Puuha-Peteen.
Näin saat kokeilun maksutta
Cmore.fi:n maksuttomaan kokeiluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä palveluun. Jos Total-tilausta ei lopeta viimeistään sunnuntai-illan päätteeksi, jatkuu tilaus normaalihintaisena. Maksuttoman kokeilun tilaus tapahtuu osoitteessa cmore.fi.
Lähde ja kuva: C More
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kerttu Rissanen avautuu kiusaamisestaan: ”Se on ihan sairas”
- Iida Vainio ja Archie Cruz ökylomalla Lontoossa – katso upeat kuvat
- Sanna Marin shokeerasi käytöksellään kesäfestareilla – katso kuva
- Niko Ranta-ahon ja Mel-rakkaan suhteesta tihkuu uutta tietoa
- Rajua biletystä! Sanna Marinin villit festarikuvat
- Iida Vainion ja Aleksi Valavuoren raju riita: yllätyskäänne!
- Beckhamien perheriita: Nicola Peltz ottaa osaa suukopuun
- Meghan joutui pyytämään anteeksi – myöntää mokanneensa
- Kasinorakastajan blogi: Hurja väite – Häärijät ja käärijät ulkomaisilla kasinoilla!
- Helena Koivu laittoi vaatteensa myyntiin – hinnat yllättävät