Suomalaismiljonääriltä hieno teko – miljoona euroa vähävaraisten lasten urheiluun
Suomen jääkiekkoilu saa tarvittavaa lisäbuustia vähävaraisille junioreille suunnattavan rahoituksen muodossa. Suomen kalleimman harrastuksen vuosi vuodelta kohonneet kustannukset ovat muodostuneet ongelmallisiksi monille perheille.
Jääkiekkoliitolle osoitettu vuosittain toistuva uusi miljoonalahjoitus kasvattaa merkittävästi vähävaraisten perheiden kiekkojunioreiden tukemista. Lahjoituksen tekijä, energiayhtiö ST1:n omistaja ja johtaja Mika Anttonen (kuvassa) on huolissaan suositun harrastuksen kohonneista kustannuksista ja halusi tehdä osansa suomalaisille tärkeän urheilulajin tukemiseksi.
– Haluan kantaa korteni kekoon tärkeän asian puolesta. Kymmenen viime vuoden aikana jääkiekon harrastuskulut ovat kasvaneet merkittävästi, eikä kaikkien perheiden lapsilla ole enää mahdollisuutta harrastaa tätä hienoa lajia, Anttonen harmitteli Ilta-Sanomille.
– Lahjoittajana alkuvaiheessa toimiva Mika Anttosen omistama Keele Oy on tiiviisti mukana prosessin seurannassa: rahan jakaminen ei ole automaatio vaan tuen piiriin päästäkseen hakijoiden seuroilta edellytetään toimenpiteitä, jotka tukevat suomalaisen jääkiekon strategiassa määriteltyjä tavoitteita, Jääkiekkoliiton toimitusjohtaja Matti Nurminen kertoo.
Tuki ulottuu jatkossa kiekkokouluikäisistä B-junioreihin ja tuettavien määrä kasvaa aiemmasta reilusta 400 juniorista lähes 1500 junioriin vuodessa.
Jääkiekkoliiton hallituksen puheenjohtaja Harri Nummela arvioi keskiviikkoaamuna julkistetun miljoonalahjoituksen merkitystä Suomi-kiekolle Keskiympyrä-blogin kirjoituksessaan.
– Suomalaisten jääkiekkojunioreiden taloudelliseen tukemiseen saatu uusi vuosittain toistuva miljoonan euron lahjoitus on suurenmoinen asia suomalaisen jääkiekon kannalta, Nummela sanoo.
Uuden lahjoituksen ohella tukien maksaminen jatkuu myös Jääkiekkoliiton vähävaraisten rahastosta. Vuodesta 2011 alkaen rahastosta on jaettu tukea yhteensä 739.950,00 euroa 1879 juniorille.
Tukien hakeminen tapahtuu jatkossa kahdessa aallossa. Keväällä haettavaksi tulevat ikäluokkia D-B koskevat tuet, jotka rahoitetaan uuden lahjoituksen kautta. Syksyllä tukea voivat hakea nuoremmat ikäluokat.
Yleiset kriteerit tukien maksamiselle ovat muun muassa perheen työttömyys, monilapsisuus, yksinhuoltajuus, sairaudet ja valtakunnallisuus.
Lisätietoja Suomen Jääkiekkoliiton vähävaraisten perheiden tukiohjelmasta löytyy Jääkiekkoliiton verkkosivuilta.
Artikkelikuva: YouTube
Juniorikuva: Liiga.fi/Ville Honkonen
LUE MYÖS:
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja