Toimittaja ja kirjailija, MTV3:n pitkäaikainen uutisankkuri Keijo Leppänen piirtää uunituoreessa teoksessa Keihäsmies – Tero Pitkämäen elämä (Tammi) seitsenkertaisesta arvokisamitalistista moniolotteisen ja kiinnostavan henkilökuvan.

Tero Pitkämäki kertoo kirjassa Suomen keihäspiirien kuppikuntaisuuden ja sukupolvien välisen eripuraisuuden yhdeksi lajin suurimmista epäkohdista. Hän nostaa esiin varsinkin kaksi nimeä, olympiavoittaja Pauli Nevalan ja maailmanmestari Seppo Rädyn.

– Seppo ja Pauli väittivät aina, etteivät nuoret heittäjät pärjää kovassa paikassa. Voin tunnustaa, että se oli parasta kannustusta. Vastasin vi…..uun heittämällä ja pärjäsin, mutta pärjääkö seuraava polvi vai masentuuko?

Pitkämäki selventää, että uusi aika tuo uudenlaisia nuoria ja valmennuksen sekä siihen liittyvien sosiaalisten taitojenkin pitäisi samalla muuttua.

– Usein tuntuu, että äänekkäimmät vanhat mestarit Nevala ja Räty eivät aidosti edes halua maahan uusia huippuheittäjiä.