Ulkomainen lehdistö: "Kimi Räikkönen paljastaa, miksi katkaisi Ferrarin mekaanikon jalan!" – video ei herkille
Eilisessä Bahrainin Formula 1 -osakilpailussa tapahtunut Ferrarin varikkomoka johti hirvittävään onnettomuuteen, jossa Kimi Räikkösen rengasta vaihtamassa olleen mekaanikko Francesco Cigorinin jalka katkesi.
Varikkopysähdyksellä Räikkösen Ferrarin kolme rengasta vaihdettiin, mutta vasenta takarengasta ei oltu edes irrotettu, kun lähtölupajärjestelmä näytti Räikköselle vihreää valoa antaen hänelle luvan lähteä liikkeelle. Räikkönen painoi kaasua, jolloin Cigorinin jalka jäi takarenkaan alle ja vääntyi silmänräpäyksessä poikki. Cigorini jäi makaamaan maahan tuskissaan ja Räikköstä käskettiin pysähtymään.
Räikkösen kisa oli ohi ja Cigorini kiidätettiin sairaalaan. Ferrarin ensimmäisen tiedotteen mukaan mekaanikon vasemman jalan sääri- ja pohjeluut olivat murtuneet. Videolta kuitenkin näkyy, että jalka vääntyi niin voimakkaasti, että molemmat luut hyvin todennäköisesti katkesivat.
Ulkomainen lehdistö uutisoi tilannetta aluksi Räikkösen syyksi. ”Räikkönen katkaisi mekaanikon jalan”, ”Räikkönen ajoi oman mekaanikkonsa jalan yli”, jne. Videokuva tilanteesta kuitenkin näyttää selkeästi, että Räikkönen ei tehnyt mitään normaalista poikkeavaa pysähdyksen aikana, vaan lähti liikkeelle heti kun sai siihen luvan vihreällä valolla.
Jotkut F1-fanit ovat sosiaalisessa mediassa haukkuneet Räikkösen käytöstä palatessaan varikkopilttuuseen. Kommentoijien mukaan Räikkönen ei välittänyt mekaanikostaa, koska käveli suoraan pilttuuseen. Kisan päättyminen varikkomokaan ymmärrettävästi ensin suututti suomalaiskuskia. Kun Räikkönen käveli takaisin kohti pilttuuta, hänelle valkeni, että oli tapahtunut jotain vakavampaa. Räikkönen pyöritteli päätään huomatessaan tilanteen ja käveli sitten pilttuuseen silminnähden tunnekuohun vallassa.
Räikkönen oli järkyttynyt tilanteesta vielä kisan jälkeenkin antaessaan haastatteluja. Hän totesi työnsä olevan lähteä liikkeelle, kun punainen valo muuttuu vihreäksi. Vielä tämänkin jälkeen jotkut ulkomaalaislehdet jatkoivat sensaatiohakuisella linjalla. Englantilainen Daily Express uutisoi tilannetta näin: ”Räikkönen paljastaa, miksi katkaisi Ferrarin mekaanikon jalan.”
Kuten videolta näkyy, onnettomuus ei ollut Räikkösen syytä, eikä hän olisi voinut tehdä pysähdyksen aikana mitään toisin. Ferrarille langetettiin tilanteesta 50 000 euron sakko auton vaarallisesta lähettämisestä radalle. Varikkopysähdysten lähtölupajärjestelmän käytäntöä tullaan varmasti myös käymään pikaisesti läpi FIA:n toimesta.
Räikkönen ja Ferrari välittivät pahoittelevat ja tsemppaavat terveiset sairaalaan kiidätetylle Francesco Cigorinille.
Alla oleva video kammottavasta tilanteesta ei sovi herkille!
https://youtu.be/0_31N5v_yNY
Kuva: YouTube
LUE MYÖS:
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Sointu Borg avoimena: ”On ollut niin rikki”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Vasta-avioituneet Robin Packalen ja Aura-rakas: Tiukka avioehto
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Nyt puhuu Sanna Marinin ex-erityisavustaja: Kuusi vuotta riitti
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”