Selviytyjät-sarjastakin tuttu rokkari Arttu Kuosmanen alias Archie Cruz päätti karistaa Suomen pölyt jaloistaan ja matkustaa lomalle Kreikkaan. Hän myöntää Instagram-tililleen kirjoittamassaan päivityksessä, että takana on raskas ajanjakso.

– Kun istuin tänään lennolla, minun oli myönnettävä itselleni, että viimeiset puolitoista vuotta ei ole ollut helppoa aikaa. Olen kasvanut ja asunut pitkään maassa, jossa rypistetään kulmia ja joskus jopa syljetään muille kulttuureille. Se on rehellisesti sanoen toisinaan yhtä helvettiä, Archie Cruz kirjoittaa Instagram-tililleen kreikaksi.

Archie paljastaa, että hänelle tarjoutuu usein erilaisia etuuksia rokkistatuksensa takia. Hänet saatetaan korottaa lennoilla bisnesluokkiin. Toisinaan hän pääsee nauttimaan samppanjasta ja kaviaarista. Lisäksi ympärillä pyörii kauniita naisia.

Luksuseduista huolimatta hän nauttii ulkomailla ollessaan enemmän siitä, etteivät vastaantulijat tunnista häntä.

– Se on vapauttavaa kulkea kadulla uudessa kaupungissa ilman paparazzeja tai perässä hännysteleviä onnenonkijoita. Se on vapautta tuntea ja olla minä, juuri omalla tavalla.

Lue myös:

Selviytyjät-historian rajuin riita puhkeaa Elias Gouldin ja Archie Cruzin välillä: ”Naistenhakkaaja, pidä pääs kiinni”

Eroottisen kuvan julkaissut rokkari Archie Cruz avaa Seiskalle välejään mysteerikaunottareen: ”Kevyttä tapailua ilmassa”