Hauskoja ratkaisuja tähän hetkeen: Näin ihmiset ovat suojanneet itseään koronavirukselta!
On todella hyvä asia, että ihmiset ovat alkaneet suojaamaan itseään koronavirustartunnalta monilla kätevillä tavoilla. Osa on ehkä ottanut terveydenhuollon asiantuntijoiden varoitukset vähän liian todesta. Mutta on sekin parempi, kuin että ei kuuntelisi lainkaan heidän varoituksiaan.
Onneksi suurin osa ihmisistä vaikuttaisi ottaneet tämän uuden viruksen tosissaan. Mutta osa on mennyt toteutuksissaan jo hupaisan pitkälle. Nyt kun tässä on vietetty tässä koronan muuttaneessa maailmassa jo pidemmän aikaa, on saatu talteen paljon kuvia näistä hauskoista ideoista.
Näitä kuvia, joissa nähdään ihmisiä erilaisissa suoja-asuissa, on aika viihdyttävää katsella. Jos näitä kuvia olisi nähdyt ennen tämän korona-ajan alkamista, voisi luulla olevan kyse jostakin ihan muusta. Muista itse kuitenkin käyttää ihan virallisten ohjeiden mukaisia suojakeinoja, koska suurin osa näiden kuvien ideoista ei välttämättä edes ole kunnollisia koronasuojia.
Lähde ja kuvat: BoredPanda
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Väite: Beckhamien hääjuhla päättyi karulla tavalla – Victoria varasti morsiamen show’n
- Prinssi Harrylta erikoinen paljastus Catherinesta
- Kasinorakastajan blogi: Toukokuun kaameimmat pelit kasinoilla
- Susanna Penttilä myi käytetyt pikkuhousunsa – tämän verran niistä sai pulittaa!
- Vauvamasu ja 12 sentin korkkarit – Meghan valittaa raskausajastaan hovissa
- Lähipiiri paljastaa: Uutta tietoa Beckhamien perhekriisistä
- Käärijältä shokki-ilmoitus: ”Syksyllä sanotaan hei hei”
- Kerttu Rissanen avautuu: Järkyttäviä uutisia!
- Vappu Pimiä kärsii terveyshuolista – ”En ole viimeisen parin vuoden aikana pystynyt…”
- Erika Vikman puhuu suunsa puhtaaksi – suora kuitti Euroviisumatkasta