Helena-Reet: Aion hankkia vene- ja lentoluvan
Suomen puhutuin skandinavialainen bloggaaja ja OHMYGOSSIP-sivustojen omistaja Helena-Reet Ennet kertoi Metropoli.netille, että hänen työlistaltaan löytyvät sekä lentoluvan, että yli 24-metrisen jahdin kuljettamisluvan hankkiminen.
– Otan mielelläni ohjat käsiin omasta elämästäni ja olen laatinut listan, jonka avulla minusta tulee täysin itsenäinen. Listassa ovat luvat ohjata lentokonetta sekä merialusta.
– Olen ollut tänä vuonna todella kiireinen ja minun täytyi keskeyttää IT-opiskeluni Michiganin yliopistossa, koska molemmat tyttäreni Estella Elisheva (9) and Ivanka Shoshana (7) ovat nyt koululaisia.
Helena-Reet, jolla on jo yliopistotutkinto kansainvälisestä liiketoiminnasta, viestinnästä ja juridiikasta, sanoo että kaikkea ei vain yksinkertaisesti voi tehdä samaan aikaan. Hän uskoo kuitenkin, että kaikelle tapahtuneelle on oma tarkoituksensa.
– Ei aivan kaikkea mahdollista voi tehdä samaan aikaan, vaan jokaiselle asialle on oma oikea hetkensä. Tämän kuuluikin mennä näin.
– Perhe, iso puutarha, aviomies, Ohmygossip-sivustot ja Ohmygossip Couture -vaatemalliston kehittäminen vievät kaiken aikani. Mutta kuten tiedämme – mitä enemmän teet, sitä enempään pystyt. Olen täysin vakuuttunut että löydän aikaa lentoluvan ja veneluvan hankkimiseen, vaikka molemmat ovat erittäin kalliita ja vähän pelottaviakin. Aloitan veneluvasta, mutta ennemmin tai myöhemmin minulla on molemmat, Helena-Reet päättää.
Lue myös:
Olen varsinainen ideasampo
Suomen media ylitti rajan Henna Kalinaisen kohdalla
Harkitsen merkittävää yhteistyötä USA:ssa
Helena-Reet Ennet on nimetty maailman toiseksi parhaaksi bloggaajaksi
Viihdetoimittaja Helena-Reet: Ensi viikolla Ruotsiin juhlimaan kuninkaallisia häitä
Tunnettu bloggari Helena-Reet: Naiset jahtaavat miestäni
Hennan seksikkäät uudet kuvat
Huippubloggari Helena-Reet: Ensin he nauravat, sitten kopioivat
Suosikkibloggari Metropolille: Olen Hugh Hefnerin hyvä ystävä
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Väite: Kuningas Charles ärtynyt Harryn sijaan Williamiin
- Jari-Matti Latvala epäiltynä törkeästä rikoksesta
- Kasinorakastajan blogi: Urheilusponsoroinnin ylösnousemuksen alkutahdit
- Prinssi Harry ja kuningas Charles tapasivat vihdoin – Harrylta suorasanainen kommentti
- Janni Hussi ja Jari-Matti Latvala: suhde syvenee – ”Asiat vain tapahtuvat luonnostaan”
- Nyt puhuu Janni Hussi – uusi tilannepäivitys avioerosta Joel Harkimon kanssa
- Erokohussa painivat Archie Cruz ja Iida Vainio: ökyilyä luksuslomalla
- Joel Harkimo avautuu: Tämän vuoksi eroprosessi jumittaa
- Mikko Leppilampi avautuu: ”Sä oot epäonnistuja”
- Archie Cruzin salamaluovuttaminen Erikoisjoukoissa herättää pahennusta: ”Oli niin isot puheet”
- Janni Hussi ja Jari-Matti Latvala: suhde syvenee – ”Asiat vain tapahtuvat luonnostaan”
- Nyt puhuu Janni Hussi – uusi tilannepäivitys avioerosta Joel Harkimon kanssa
- Prinssi Harry ja kuningas Charles tapasivat vihdoin – Harrylta suorasanainen kommentti
- Jari-Matti Latvala epäiltynä törkeästä rikoksesta
- Archie Cruzin kanssa sutinoinut brunette tekee paljastuksen Iida Vainiosta