Juuri löydetyn jättiläismäisen planeetan olemassaolon piti olla mahdotonta – teoriat menivät uusiksi
Avaruuden tutkimiseen käytettävän uuden tekniikan ansiosta alkaa paljastua uskomattomia löytöjä, jotka kyseenalaistavat tietomme avaruudesta.
Warwickin yliopisto on julkaissut tiedotteen, jossa kerrotaan Chilen uuden eksoplaneettojen etsimistä varten kehitetyn observatorion ensimmäisestä löydöstä, jonka olemassaolon piti olla mahdotonta. Kyseessä on jättiläismäinen eksoplaneetta NGTS-1b.
NGTS-1b on suunnilleen Jupiterin kokoinen kaasujättiläinen, jonka mahdottomuus tulee siitä, että sen tähti on planeettaa selkeästi pienempi, noin puolet oman Aurinkomme koosta.
Maasta 600 valovuoden päässä sijaitseva NGTS-1b kiertää M-luokan punaisen kääpiötähtensä vain 2,6 päivässä, joka on siis ajanlaskumme mukaan yksi planeetan vuosi.
Aiemmin on pidetty mahdottomana, että kääpiötähteä voisi kiertää itseään huomattavasti suurempi planeetta. Myös voimassa oleva planeettojen syntyteoria heittää tässä tapauksessa häränpyllyä. Aiemmin on pidetty mahdottomana, että kääpiötähti voisi saada aikaan riittävästi ainesta luodakseen itseään suuremman planeetan. Ainoastaan itseään pienempien kivisten planeettojen syntymistä on pidetty mahdollisena kääpiötähden ympärille.
Löydetyn kaasuplaneetan etäisyys tähteensä on vain 3 % Maan etäisyydestä Aurinkoon, eikä se missään nimessä sovellu asuttavaksi pinnalla vallitsevan 530 celciusasteen lämmöstä johtuen.
NGTS-1b-planeetta on Next-Generation Transit Survey (NGTS) -nimisen observatorion ensimmäinen löytö. Projektia johtavat yhdessä Warwickin, Leicesterin ja Cambridgen yliopistot sekä Queen’s University Belfast, Observatoire de Genève, DLR Berlin ja Universidad de Chile.
Lähde: University of Warwick
(Kuvissa artistin näkemyksiä NGTS-1b-planeetasta)
Kuvat: University of Warwick / Mark Garlick
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Väite: Kuningas Charles ärtynyt Harryn sijaan Williamiin
- Jari-Matti Latvala epäiltynä törkeästä rikoksesta
- Kasinorakastajan blogi: Urheilusponsoroinnin ylösnousemuksen alkutahdit
- Prinssi Harry ja kuningas Charles tapasivat vihdoin – Harrylta suorasanainen kommentti
- Janni Hussi ja Jari-Matti Latvala: suhde syvenee – ”Asiat vain tapahtuvat luonnostaan”
- Nyt puhuu Janni Hussi – uusi tilannepäivitys avioerosta Joel Harkimon kanssa
- Erokohussa painivat Archie Cruz ja Iida Vainio: ökyilyä luksuslomalla
- Joel Harkimo avautuu: Tämän vuoksi eroprosessi jumittaa
- Mikko Leppilampi avautuu: ”Sä oot epäonnistuja”
- Archie Cruzin salamaluovuttaminen Erikoisjoukoissa herättää pahennusta: ”Oli niin isot puheet”