Kissanpissan hajun lähde ja syy on selvinnyt
Eräässä kerrostaloyhtiössä on ollut käynnissä melkoinen kissasota. Asukkaat ovat valittaneet kissanpissan hajusta, jonka lähdettä ei oltu saatu selvitettyä, kunnes taloyhtiön isännöitsijä kiinnitti rappukäytävään alla olevan ilmoituksen.
Facebookissa julkaistussa kuvassa näkyy ilmoitus, jonka mukaan isännöitsijä on lopultakin saanut selvitettyä kissanpissa-mysteerin. Hän on myös antanut kissan omistavan asunnon haltijalle huomatuksen ja kirjallisen varoituksen.
Isännöitsijä ei ilmeisesti ollut kovin vaikuttunut asunnon haltijan vastauksesta, koska hän päätti antaa koko taloyhtiön asukkaille tiedoksi tämän perustelut kissanpissan hajulle. Perustelut kieltämättä vaikuttavat melkoisen erikoisilta, sillä asunnon haltija oli löytänyt löyhkälle useitakin syitä, joilla ei tuntuisi olevan mitään tekemistä kissan kanssa, kuten liian pieni wc, asukkaan oikeus nukkua päivisin, sekä mm. virka-aikojen ulkopuolella ja viikonloppuisin tapahtuva ulkoremontti.
Asukas kuitenkin lupasi tilanteen päättyvän yhden kuukauden kuluttua, kun kissa leikataan ja ”virtsaaminen muualle kuin hiekkalaatikkoon loppuu.”
Isännöitsijä päätti ilmoituksensa lakonisesti: ”Tällaista tällä kertaa.”
Lähde: Feissarimokat

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Archie Cruz yritti puhua itsensä VIP-alueelle ilmaiseksi – käännytettiin pois
- Elizabethin suosikilta jäätävä kuitti – Meghanille ei apu kelvannut
- Karu totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä paljastui
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Kasinorakastajan blogi: Kesäbonuksia 2025
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Perhedraaman karmiva tulos: Brooklyn Beckhamin välit vanhempiin täysin poikki
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat

- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa