Maapallo on uskomaton paikka – tiesitkö nämä 20 faktaa elämästä kotiplaneetallamme?
Maapallo on tuntemamme avaruuden mittapuussa varsin eksoottinen taivaankappale ja se on kehittänyt itselleen ainutlaatuisen eliökunnan.
Kotiplaneetallamme asuu tutkijoiden arvioiden mukaan 30-100 miljoonaa eläinlajia ja yli 400 000 eri kasvilajia.
Maapallosta tiedetään paljon, mutta monia mysteerejä on vielä selvittämättä. Esimerkiksi merielämästä ja merestä ihminen on tutkinut vain 5 %.
Monia kerrassaan uskomattomia faktoja on kuitenkin selvitetty – tiesitkö nämä 20 asiaa elämästä maapallolla?
1. Torakka voi elää useita viikkoja ilman päätä.
2. 15 % ilmasta, jota hengität metroasemilla, on ihmisihoa.
3. Jos käärmeellä on syntyessään kaksi päätä, ne taistelevat toisiaan vastaan ruoasta.
4. Kolibri painaa saman verran kuin sentin kolikko.
5. Mammutteja eli vielä Egyptin pyramidien rakentamisen aikaan.
6. Keskiverto amerikkalainen juo yli 600 kevytjuomaa vuodessa.
7. Kaksi kolmasosaa maailman ihmisistä ei ole koskaan nähnyt lunta.
8. Keskiverto ihminen kävelee elämänsä aikana matkallisesti maapallon ympäri kolmesti.
9. Mount Everestillä on ainakin 200 ihmisen ruumista, joista joitakin jopa käytetään kiipeilijöiden etappeina.
10. Ihminen on 1 % lyhyempi illalla kuin aamulla.
11. Meduusan koostumuksesta 95 % on pelkkää vettä.
12. Olut luokiteltiin Venäjällä vasta vuonna 2011 alkoholijuomaksi. Ennen sitä se oli vain kevytjuoma.
13. Kirahvi pystyy puhdistamaan omat korvansa 53 cm pitkällä kielellään.
14. Jäätyneet hummerit pystyvät sulamisensa jälkeen palaaman takaisin elämään.
15. Kirppu pystyy hyppäämään yli 350 kertaa oman kehonsa pituutta vastaavan matkan.
16. Ihminen syö vuoden aikana vahingossa melkein puoli kiloa hyönteisiä, esimerkiksi ruoan ja juoman välityksellä.
17. Lehmillä on parhaita kavereita ja ne stressaantuvat, jos ne erotetaan.
18. Strutsin silmät ovat suuremmat kuin sen aivot.
19. Suurin löydetty lapamato ihmisen ruumiista oli 35 metriä pitkä.
20. Sinivalaan pierusta aiheutuva kupla pystyisi mahduttamaan sisälleen hevosen.
Lähde: All that is Interesting
Kuva: Pixabay
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Janni Hussi häpesi omissa häissään: ”Se oli yksi kuumottavimmista hetkistä”
- Nanna Karalahti löysi uuden suhteen – ”Sä et ole kyllä mies”
- Ex-prinssi Andrew’n karu kohtalo: Asuntovaunu
- Elina Gustafssonilta ällöttävä paljastus Susani Mahadurasta
- Janni Hussilta yllättävä julkaisu alkoholiin liittyen
- Kasinorakastajan blogi: Pari sanaa vastuullisuudesta
- Meghanin bisnekset taas vastatuulessa – Luksusretriitistä tulossa floppi
- Nanna Karalahti jälleen ulosottoon: ”Kömmähdyksiä ja kriisejä on vaan sattunut”
- Iida Vainio rikkoi vihdoin somehiljaisuuden
- Kuningas Charles raivoissaan – Ex-prinssi Andrew saatetaan laittaa asuntovaunuun