
Näillä viidellä asialla pilaat oman seksielämäsi
Jos seksielämäsi takkuaa, on syytä tarkastella omia toimintatapojasi. Mitä voisit tehdä toisin, jotta asiat saataisiin jälleen rullaamaan?
Moniin ongelmiin on yleensä yksinkertainen ratkaisu ja se on peiliin katsominen. Muotilehti Cosmopolitan on antanut infoa siitä, mitkä asiat tuhoavat seksielämäsi helposti.
1. Harrastat seksiä vain seksin takia.
– Muista, että seksi on parhaimmillaan niiden ihmisten kanssa, joihin sinulla on tunneside.
2. Odotat seksiltä aina samanlaista tunnetta.
– Seksi on monesti hyvin erilaista. Sinun pitää olla avoimempi ja tunnustella, mitä kaikkea seksistä voi saada ja millä tavalla.
3. Odotat, että joku tuntematon ihminen vain yhtäkkiä täyttää kaikki sinun fantasiasi.
– Jokaisella meillä on fantasiamme. Kukaan ei tiedä automaattisesti, mitä haluat, joten keskustelu ja tunnustelu auttavat aina uusien asioiden kokeilussa.
4. Pidättäydyt liikaa omissa toimintatavoissasi.
– Älä tee kaikkea aina samalla tavalla. Opettele uusia juttuja ja ole kokeilunhaluinen!
5. Viha tuhoaa seksuaalisuuden.
– Vihaisena ei kannata harrastaa seksiä. Viha syö seksuaalisuutta sekä vie tunnetiloja aivan väärään suuntaan.
Lähde: Cosmopolitan
Kuva: Pixabay
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Elizabethin suosikilta jäätävä kuitti – Meghanille ei apu kelvannut
- Karu totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä paljastui
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Kasinorakastajan blogi: Kesäbonuksia 2025
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Perhedraaman karmiva tulos: Brooklyn Beckhamin välit vanhempiin täysin poikki
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Karu totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä paljastui
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Emma Kimiläinen rohkeassa asussa: “Miten tuo yläosa pysyy?”
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Persoonallinen olohuone: Ideoita ja trendejä vuodelle 2025
- Elizabethin suosikilta jäätävä kuitti – Meghanille ei apu kelvannut