Näyttelijä Eric Barco nähdään suositun Rantabaari-sarjan kolmannella tuotantokaudella. Hän on nauttinut sarjan tekemisestä.

– Rantabaaria oli innostavaa ja kiehtovaa palata kuvaamaan. Roolihahmoni Milon kolmannen kauden tapahtumat haastoivat ja inspiroivat. Lisäksi viime kesää lyhyempi kuvausaika tuntui ytimekkäältä ja tutut työkaverit ilahduttivat, Eric kertoo.

Sarjan rohkeisiin kohtauksiin Eric suhtautuu ammattimaisesti.

– Rohkeat ja intiimit kohtaukset vaativat turvallista ilmapiiriä, jonka luomisessa ohjaajalla on suuri vastuu. Seksikohtauksiin liittyy hyvin voimakkaasti näyttelijöiden fyysiset rajat ja niiden ylittämiseen liittyy aina neuvottelua ja keskustelua. Näytteleminen on kuitenkin leikkiä, joten oikealla lähestymistavalla kaikki on toteutettavissa.

Vuonna 2017 Teatterikorkeakoulusta valmistunut Eric on saanut katsojilta runsaasti palautetta roolityöstään.

– Olen saanut katsojilta ilahduttavia kommentteja. Milosta on selvästi pidetty. Muutamat tuttuni ovat sanoneet, että teen hyvää työtä näytellessäni Milon hahmoa, joka ei muistuta kauheasti itseäni.

Sarjan ensimmäisellä ja toisella kaudella Ericin esittämä Milo iski silmänsä miespuoliseen opettajaan ja päätyi harrastamaan tämän kanssa seksiä muun muassa koulun auditoriossa. Roolihahmo on avoimesti homoseksuaali.

– Milo on kirjoitettu vapaudestaan ja etuoikeuksistaan nauttivaksi. Hän ei ole kärsinyt taloudellisesta epävakaudesta tai liiemmin muistakaan merkittävistä vastoinkäymisistä. Milo on pirskahtelevampi ja dramaattisempi verrattuna Salattujen elämien Kalleen, Eliakseen tai Lariin. Milo ei kuitenkaan anna stereotyyppistä kuvaa homoseksuaaleista, sillä seksuaalisuutta ei liiemmin korosteta.

Kansainvälisen näköinen Eric on sukujuuriltaan suomalais-italialainen. Hänen isänsä on palkittu hiihtäjä Silvano Barco. Talviurheilu on lähellä myös Ericin sydäntä.

– Tykkään hiihtää, lasketella ja luistella. Olen avoin kokeilemaan oikeestaan mitä vaan uusia lajeja. Viime vuosina talviurheilu on jäänyt kuitenkin valitettavan vähiin.

Miten italialaiset sukujuuret näkyvät sinussa?

– Italialaisuus näkyy varmaankin temperamenttisuutena sekä jollain tavoin myös sosiaalisuudessani ja ruokailutottumuksissani.

 

TEKSTI PETRI VOUTILAINEN