Rekasta varastettiin 1,2 miljoonan euron lasti – laatikot täynnä seksileluja!
Englannissa tapahtui hieman erikoisempi rikos, kun parkkipaikalle pysäköidystä rekasta varastettiin täysi kuormallinen seksileluja.
Tekijöitä ei ole saatu kiinni, joten ei ole tiedossa, tiesivätkö varkaat laatikoiden sisältöä. Lastin arvo oli miljoona puntaa eli noin 1,2 miljoonaa euroa, mutta kenties näitä tuotteita on hieman vaikeampi muuttaa rahaksi kuin esimerkiksi koruja, merkkivaatteita tai muuta arvotavaraa.Poliisin mukaan seksileluja kuljettamassa ollut rekka oli yön yli parkissa pysäköintipaikalla valtatien varrella Englannissa Broughtonin kylän lähellä marraskuun alussa. Varkaat murtautuivat yöllä rekkaan ja veivät lastin mennessään.
Lasti kuului seksileluvalmistaja Rocks-Off:lle, jonka tuotteisiin kuuluu mm. dildoja, vibraattoreita, väriseviä munia/palloja, seksileluja pariskunnille, hierontalaitteita, jne.
Northamptonshiren poliisin julkaisu asiasta sai Facebookissa paljon huvittuneita kommentteja.
– Taitavat olla jo varkaat käsiraudoissa.
– Pukin kassit ovat täynnä tänä jouluna.
– Tai pukin kassit ovat tyhjinä, riippuen näkökulmasta.
– Ei tullut lasti!
– Poliisi tarkkailee tyytyväisenä hymyileviä naisia löytääkseen johtolankoja.
Poliisilaitos osoitti huumorintajua vastaamalla kommentteihin.
– Kuten aina, kommenttinne eivät tuota pettymystä.
(Kuvituskuva ei liity tapaukseen) Lähde: Unilad Kuva: PixabayLUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Sofia Belórf sai itkukohtauksen lennolla – ”Itken jatkuvasti”
- Kasinorakastajan blogi: Pelkästään loistavia pelejä tarjolla
- Sanna Marinilta avoin paljastus Joni-kullasta
- Mikko Koivu saapui käräjille myöhässä – kiista lapsista jatkuu
- Joel Harkimo toi kameroiden eteen elämänsä naisen – ”Rakkaus näkyy selvästi”
- Jari Sillanpään käytös Kanarialla herätti järkytystä – katso oudot kuvat
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan