Sankaripoika menetti henkensä pelastamalla ystävänsä heikoilta jäiltä
New Yorkista kantautuu surullisia uutisia.
Anthony Perez, 12, oli leikkimässä helmikuun alussa normaalisti ystävänsä kanssa puistossa. Jostain syystä pojat olivat päätyneet kävelemään jäätyneelle lammelle, jolloin tapahtumaketju oli saanut alkunsa.
Perezin ystävä, myös 12-vuotias poika, oli vajonnut jään läpi ja jäänyt loukkoon kylmän veden armoille. Perez ei mennyt paniikkiin, vaan päätti auttaa ystäväänsä vielä kun pystyi – Perez veti toisen pojan ylös jäätävästä vedestä, mutta urhea teko valitettavasti kostautui hänelle itselleen.
Kun Perez oli saanut ystävänsä turvaan, hän vajosi itse jään alle. Ystävä sai hälytettyä palokunnan paikalle, mutta pelastajat tulivat liian myöhään. Perez oli ollut jäiden alla jo liian kauan ja menehtyi ensiavusta huolimatta sairaalassa.
– Minä aion kutsua häntä sankariksi, sanoi Perezin naapuri Carmen Rivera NBC:lle.
New Yorkin palopäällikkö George Healy haluaa muistuttaa ikävän tapahtuman kautta kaikkia, että heikolle jäille ei ole kenelläkään mitään asiaa.
– Jää saattaa näyttää turvalliselta, mutta varsinkin lämpiminä päivinä se ei sitä ole, Healy sanoo.
We implore parents - make sure your kids know the ice in the city of New York, on these lakes and ponds, is not safe -#FDNY Deputy Chief Healy from the scene at Forest Park #Queens, where a child was removed from the water after falling through the ice on.nyc.gov/2E9GduM
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Janni Hussi häpesi omissa häissään: ”Se oli yksi kuumottavimmista hetkistä”
- Nanna Karalahti löysi uuden suhteen – ”Sä et ole kyllä mies”
- Ex-prinssi Andrew’n karu kohtalo: Asuntovaunu
- Elina Gustafssonilta ällöttävä paljastus Susani Mahadurasta
- Janni Hussilta yllättävä julkaisu alkoholiin liittyen
- Kasinorakastajan blogi: Pari sanaa vastuullisuudesta
- Meghanin bisnekset taas vastatuulessa – Luksusretriitistä tulossa floppi
- Nanna Karalahti jälleen ulosottoon: ”Kömmähdyksiä ja kriisejä on vaan sattunut”
- Iida Vainio rikkoi vihdoin somehiljaisuuden
- Kuningas Charles raivoissaan – Ex-prinssi Andrew saatetaan laittaa asuntovaunuun
- Elina Gustafssonilta ällöttävä paljastus Susani Mahadurasta
- Janni Hussilta yllättävä julkaisu alkoholiin liittyen
- Janni Hussi häpesi omissa häissään: ”Se oli yksi kuumottavimmista hetkistä”
- Nanna Karalahti jälleen ulosottoon: ”Kömmähdyksiä ja kriisejä on vaan sattunut”
- Ex-prinssi Andrew’n karu kohtalo: Asuntovaunu


