Seiska uutisoi viime viikolla ulkoministeri Pekka Haaviston, 62, (vihr) ja häntä 39 vuotta nuoremman erityisavustajansa Jeri Aallon, 23, poikkeuksellisen lämpimistä väleistä.

Seiskan mukaan kaksikon kanssakäymistä on oudoksuttu myös eduskunnassa. He viihtyvät keskenään myös vapaa-ajalla ja ovat jopa matkustelleet työn merkeissä ympäri maailmaa sekä tehneet yhteisen Eurooppa raiteilla -kirjan junamatkaltaan Euroopan halki.

Nyt Seiska uutisoi Haaviston Aallolle järjestämän työpaikan muhkeasta palkasta. Lehden mukaan Aalto on ylennyt huimasti myös palkkahaitarissa Haaviston mukana.

Vuonna 2017 Aalto tienasi hieman yli 1000 euroa, vuonna 2018 jo 30 000 ja nyt hän nauttii ministerin erityisavustajan maksimipalkkaa, joka muodostuu kolmesta osasta: peruspalkka, koulutus ja työkokemus. Aalto on koulutukseltaan ylioppilas, mutta hän saa silti kaikki osat täysimääräisinä ja hänen palkkansa on 4 500 euroa kuukaudessa.

Seiskan mukaan Haavisto tapasi Aallon ensimmäistä kertaa, kun tämä oli teini-ikäisenä Sibelius-lukiolaisena esiintymässä eduskunnassa tiernapoikakuorossa. Ensikohtaamisen jälkeen kaksikon välit lämpenivät ja vuonna 2017 Haavisto pestasi nuorukaisen autonkuljettajaksi ja ”roudariksi” presidentinvaalikampanjaansa. Aalto myös esiintyi Haaviston rinnalla yleisötilaisuuksissa kampanjakiertueella.

Haaviston aviomies Antonio Flores, 41, ei ole halunnut kommentoida miehensä ja Aallon läheisiä välejä. Haavisto rakastui Floresiin tämän ollessa 19-vuotias.

Jeri Aalto. Kuva: Ulkoministeriö / Oona Linna

Lähde: Seiska

Haaviston kuva: Vihreät