Näissä seksiasennoissa mies tyydyttää naisen pienestä kalusta huolimatta
Normaalia pienempää siitintä kutsutaan mikropenikseksi. Aikuisella miehellä se tarkoittaa alle 7 sentin mittaista penistä.
Normaalia lyhyempi miehisyyden mitta voi aiheuttaa haasteita naisen tyydyttämiseen. Seuraavilla vinkeillä kyseisen pienen ongelman voi kätevästi kiertää.
1. Koiran on todettu tutkimuksissa olevan yksi suosituimmista seksiasennoista. Usein pienellä peniksellä varustetut miehet ovat tunnettuja siitä, että ovat hyviä käyttämään kieltään. Joten koira-asennossa miehen kannattaa kääntyä ja hoitaa homma kielellään.
2. Naisen kannattaa asettua miehen päälle ja hitaasti jauhaa penistä lantiota heiluttamalla. Todennäköisesti se livahtaa muutaman kerran ulos, mutta se ei haittaa. Naisen emättimen herkimmät alueet ovat ensimmäisten senttien kohdalla, niin se on nautinnollista molemmille.
3. Yksi mikropeniksen eduista on anaaliseksi, koska pienellä kalulla ei aiheuta vahinkoa naiselle. Se on molempien etu. Lisäksi yhdynnän ajaksi voi asettua lusikkaan ja samalla voi leikkiä klitoriksella.
4. Seksikaupoista on saatavissa peniksen laajentajia. Kun tämä apuväline asetetaan miehen kalun päälle, voi hän työntyä syvemmälle naisen sisään.
Lähde: Daily Star
Kuva: Unsplash
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Janni Hussi häpesi omissa häissään: ”Se oli yksi kuumottavimmista hetkistä”
- Nanna Karalahti löysi uuden suhteen – ”Sä et ole kyllä mies”
- Ex-prinssi Andrew’n karu kohtalo: Asuntovaunu
- Elina Gustafssonilta ällöttävä paljastus Susani Mahadurasta
- Janni Hussilta yllättävä julkaisu alkoholiin liittyen
- Kasinorakastajan blogi: Pari sanaa vastuullisuudesta
- Meghanin bisnekset taas vastatuulessa – Luksusretriitistä tulossa floppi
- Nanna Karalahti jälleen ulosottoon: ”Kömmähdyksiä ja kriisejä on vaan sattunut”
- Iida Vainio rikkoi vihdoin somehiljaisuuden
- Kuningas Charles raivoissaan – Ex-prinssi Andrew saatetaan laittaa asuntovaunuun