Nyt selvisi paras aika rakastelulle
Uudessa kyselytutkimuksessa selvitettiin suosituimpia aikoja seksin harrastamiseen. Pariskunnat suosivat ylivoimaisesti viikonlopun iltoja ja aamuja, mutta tiesitkö, mikä on tutkitusti paras aika rakastelulle?
Seksivälineitä valmistavan Superdrugin järjestämässä tutkimuksessa selvisi, että pariskuntien suosituin aika seksille on sunnuntaiaamu klo 09.00. Seuraavaksi suosituimmat ajat sijoittuvat lauantai-iltaan, perjantai-iltaan ja lauantai-aamuun.
Seksiajat luonnollisesti määräytyvät useimmilla pariskunnilla viikkorutiinien ja työaikojen mukaan, mutta harva kuitenkaan tietää, että aamu on itse asiassa parasta aikaa seksin harrastamiseen.
Useiden tutkimusten mukaan aamuseksi toimii kunnon vitamiiniannoksen tavoin, sillä se voimistaa vastustuskykyä kasvattamalla tulehduksilta suojaavien vasta-aineiden määrää verenkierrossa. Paremman vastustuskyvyn lisäksi aamuseksiä harrastavat luovat seksin avulla tiiviimmän siteen toisiinsa koko päiväksi seksin aikana aivoihin tulvineen oksitosiinin ansiosta.
Eikä tässä vielä kaikki! Playboy-lehti tietää kertoa, että miehen kestävyys sängyssä on vahvempi aamuisin, koska juuri silloin hänen testosteronitasonsa ovat korkeimmillaan. Unen aikana miehen testosteronitasot tavallaan latautuvat uutta päivää varten. Aamun tuoma energia ja testosteroni auttavat miestä myös välttelemään pidempään ennenaikaista siemensyöksyä. Aamuseisokillakin on oma vaikutuksensa asiaan, sillä sen ansiosta monet miehet ovat kiimaisimmillaan juuri aamulla.
Olisiko jo vaikka huomenna aamulla hyvä hetki vaihtaa aamukahvit aamuseksiin?
Lähde: Playboy
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Sofia Belórf sai itkukohtauksen lennolla – ”Itken jatkuvasti”
- Kasinorakastajan blogi: Pelkästään loistavia pelejä tarjolla
- Sanna Marinilta avoin paljastus Joni-kullasta
- Mikko Koivu saapui käräjille myöhässä – kiista lapsista jatkuu
- Jari Sillanpään käytös Kanarialla herätti järkytystä – katso oudot kuvat
- Joel Harkimo toi kameroiden eteen elämänsä naisen – ”Rakkaus näkyy selvästi”