Huipputulojen saavuttaminen ei vaadi niska limassa rehkimistä
Viime viikolla julkistettiin suomalaisten verotiedot, joten ajattelin tarttua ajankohtaiseen aiheeseen. Minua ei kiinnosta muiden verotiedot. Ainoana hyvänä puolena näen sen, että muut ihmiset näkevät, että myös uusilla aloilla voin tienata hyvin. Tällä hetkellä sosiaalisen median kautta voi tienata.
Tienasin itse muutama vuosi sitten yli 100 000 euroa. Jos minun pitäisi kertoa resepeti huipputuloihin, niin sanoisin, että se vaatii intohimoa ja kovaa työtä. Työntunteja ei myöskään saa laskea. Koviin tuloihin pääseminen ei vaadi kuitenkaan pakosti niska limassa rehkimistä, omalla kohdalla pääsin tuloihin saavuttamalla maineen voittamalla fitness-kisat.
Viime vuonna tuloni oli huomattavasti pienemmät kuin vuonna 2017. Toimittajat tietävät hyvin, etten ole asunut moneen vuoteen Suomessa ja muutin tänne takaisin vasta viime kesänä. Toki olen tehnyt Suomeen fitness-valmennuksia, mutta en niitäkään enää pariin vuoteen. Katiska-vyyhdin seuraksena päätin, etten tee töitä hetkeen. Olin lähes vuoden tekemättä töitä. Tienasin tekemättä töitä saman verran kuin moni tienaa vuoden aikana.
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Huh! Robin Packalenin uudella ökykodilla aivan tolkuton hintalappu
- Suomen voittoprosentti Euroviisuissa loksauttaa leuan – käsittämätön luku
- Kuka kustantaa Meghanin ja Harryn ökyreissun? Kohureissu kerää kritiikkiä
- Archie Cruz otti hatkat ja paineli Espanjaan
- Herttuatar Meghan ökyili kodittomien seurassa – kymppitonnien edestä vaatteita ja koruja
- Nanna Karalahdelta paljastus uudesta kullasta – ei enää peittelyä
- Kerttu Rissanen avautuu rakkaudesta: ”Löysin jo sielunkumppanini”
- Huh! Pyry Soirilta shokkipäätös
- Brooklyn Beckhamin Nicola-vaimo järkytti faneja
- Sara Sieppi avautuu muuttuneesta ulkonäöstään
- Huh! Pyry Soirilta shokkipäätös
- Kerttu Rissanen avautuu rakkaudesta: ”Löysin jo sielunkumppanini”
- Archie Cruz otti hatkat ja paineli Espanjaan
- Kuka kustantaa Meghanin ja Harryn ökyreissun? Kohureissu kerää kritiikkiä
- Mikko Koivu ulos TPS:n valmennustiimistä: ”Mikko tajusi asian jo lokakuussa”
- Nanna Karalahdelta paljastus uudesta kullasta – ei enää peittelyä
- Ritalta suoraa puhetta – Aki Manninen nimitteli vaimoaan paskasäkiksi
- Jösses! Prinssi Georgen ulkonäkö herättää nyt huomiota – katso kuvat
- Sara Sieppi avautuu muuttuneesta ulkonäöstään
- Herttuatar Meghan ökyili kodittomien seurassa – kymppitonnien edestä vaatteita ja koruja