Lopultakin! Suosittuun Omaolo-verkkopalveluun saatiin oirearvio seksitautiepäilyistä
Monet seksitaudit jäävät valitettavasti ilman riittävän varhaista diagnoosia, koska ihmiset kokevat seksitautiklinikalle menemisen edelleen nolona asiana. Nyt asiaan on saatu helpotusta, eikä ihmisten tarvitse enää turvautua omiin ”diagnooseihin”, joihin he keräävät kyseenalaista tietoa erilaisilta nettisivuilta ja keskustelupalstoilta.
Suositussa Omaolo-verkkopalvelussa on nyt mahdollisuus tehdä oirearvio epäillystä seksitaudista sekä yleinen oirekysely.
– Hienoa, että saamme uudet toiminnot helsinkiläisten käyttöön, kehittäjäylilääkäri Marja-Liisa Lommi kommentoi.
Seksitautiepäily
Kaikki seksitaudit voivat olla aluksi piileviä ja oireettomia ja siksi tutkimuksiin on syytä hakeutua pienenkin epäilyn herätessä. Jos lääkärin vastaanotolle tai tutkimuksiin meno jännittää, Omaolossa voi tehdä oirearviokyselyn.
Ensiselvitys kertoo tilanteen kiireellisyyden eli onko esimerkiksi aiheellista hakeutua ammattilaisen hoidettavaksi.
Yleinen oireavio
Joskus häiritsevää vaivaa voi olla hankala kohdistaa tai päällekkäin on useampi vaiva. Jos et löydä Omaolon vaihtoehdoista juuri oikeaa oiretta, voit täyttää yleisen oirekyselyn.
Kysely auttaa kartoittamaan vaivaa. Sillä kerätään tärkeitä esitietoja, jotka auttavat ammattilaista arvioimaan hoidon tarvetta ja sen kiireellisyyttä.
– Yleinen oirekysely laajentaa jo aiemminkin toimivan palvelun kattavuutta merkittävästi, Marja-Liisa Lommi toteaa.
Mukana 15 oirearviota
Omaolo-palvelussa voi tällä hetkellä tehdä 15 eri oirearviota. Mukana ovat arviot esimerkiksi pään särystä, hengitystietulehduksesta, virtatietulehduksesta, närästyksestä ja alaselkäkivusta.
Jos itsehoito-ohjeet riittävät, sähköisen oirearvion voi tehdä ilman tunnistautumista. Jos itsehoito-ohjeet eivät riitä ja asiakas haluaa saada palautetta tilanteestaan ammattilaiselta, palveluun voi myös kirjautua.
Helsingin terveysasemat vastaavat asiakkaalle mahdollisimman pian. Arkipäivisin ennen klo 16:ta lähetettyihin yhteydenottoihin vastataan samana päivänä.
Omaolo auttaa myös sosiaalipalvelujen käytössä. Asiakas voi selvittää, onko oikeutettu omaishoidon tukeen, kuljetuspalvelujen käyttöön tai henkilökohtaiseen apuun.
Omaolo-oirearviot perustuvat Kustannus Oy Duodecimin lääketieteelliseen tietokantaan eli viimeisimpään tutkittuun tietoon. Omaolo tavoittaa tällä hetkellä Suomessa noin 2,5 miljoonaa ihmistä.
Omaolo-verkkopalvelu löytyy osoitteesta omaolo.fi. Omaoloon pääsee myös esimerkiksi jokaisen helsinkiläisen terveysaseman aulasivulta www.hel.fi/terveysasemat.
Kuva: Pixabay
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Jari-Matti Latvala epäiltynä törkeästä rikoksesta
- Kasinorakastajan blogi: Urheilusponsoroinnin ylösnousemuksen alkutahdit
- Prinssi Harry ja kuningas Charles tapasivat vihdoin – Harrylta suorasanainen kommentti
- Janni Hussi ja Jari-Matti Latvala: suhde syvenee – ”Asiat vain tapahtuvat luonnostaan”
- Nyt puhuu Janni Hussi – uusi tilannepäivitys avioerosta Joel Harkimon kanssa
- Erokohussa painivat Archie Cruz ja Iida Vainio: ökyilyä luksuslomalla
- Joel Harkimo avautuu: Tämän vuoksi eroprosessi jumittaa
- Mikko Leppilampi avautuu: ”Sä oot epäonnistuja”
- Archie Cruzin salamaluovuttaminen Erikoisjoukoissa herättää pahennusta: ”Oli niin isot puheet”
- Archie Cruzin kanssa sutinoinut brunette tekee paljastuksen Iida Vainiosta