Antti Tuisku järkyttyy Heikki-vaarinsa kohtalosta televisiossa -”Meidän pappa valehteli ikänsä”
Huippusuosittu Sukuni salat -ohjelma palaa ruutuihin tämän viikon sunnuntaina 3. huhtikuuta kello 20. Tuoreen kauden ensimmäisessä jaksossa tutkitaan artisti Antti Tuiskun suvun historiaa.
Tuiskun toinen koti on nykyisin Espanjassa, mutta mies on kotoisin Rovaniemen lumisista maisemista. Ohjelman kuvauksia varten otetuista DNA-testeistä selviää, että Tuiskun juuret ovat sekä pohjoisessa että Karjalassa.
Ohjelmassa Tuisku saa tietää suvustaan monia yllättäviä yksityiskohtia. Yksi koskettavimmista tiedoista liittyy Tuiskun rakkaaseen Heikki-pappaan, joka menehtyi, kun Tuisku oli jo ehtinyt luoda itselleen uraa muusikkona. Vaikka Tuisku oli pappansa kanssa läheinen, ei hän ole aikaisemmin tiennyt Heikin taustaa kokonaisuudessaan.
Tuisku järkyttyy saadessaan kuulla, että Heikki lähti sotaan ollessaan vain 17-vuotias.
– Hän ilmoittautui vapaaehtoisena rintamalle elokuussa 1941. Itse asiassa hän valehteli ikänsä päästäkseen sinne, ohjelman juontaja Marja Hintikka kertoo Tuiskulle.
Hintikan sanat hämmentävät Tuiskua.
– Meidän pappa valehteli ikänsä! hän ihmettelee.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Heikki piti päiväkirjaa jatkosodan tapahtumista. Hänen tekemistään dokumenteista tulee selkeästi esille sota-ajan raakuus. Heikki kertoo muun muassa saaneensa sirpaleen jalkaansa, ja lisäksi hän kirjoitti siitä, kuinka sotilaat hänen ympärillään sekosivat.
Kun Heikki saapui kotiin jatkosodasta, alkoi Lapin sota, ja Heikki joutui käymään taistelua omassa kotikylässään. Lopulta saksalaiset polttivat vetäytyessään koko Rovaniemen, ja myös Heikin talo Sinetän kylässä paloi poroksi. Pian tästä kuoli Heikin Matti-isä.
– Nyt ymmärrän, että kaikesta ei tarvitse jutella. Se on ollut papan keino mennä eteenpäin ja selviytyä. Kaikki se aika, mitä olen saanut hänen kanssaan viettää, on ollut iloista ja kuplivaa elämää, Tuisku toteaa ohjelmassa.
– Olen tänä päivänä entistä kiitollisempi kaikesta siitä, mitä olen häneltä saanut, hän alleviivaa.
Lue myös:
Antti Tuisku paljasti iloisen uutisen – perhe kasvaa pian: ”Näen tästä tyypistä joka yö unta”
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Huh! Allsång på Skansenin ruotsalaiskatsojilta suoraa puhetta Lindasta ja Petestä
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt
- Janni Hussilta raskas avautuminen: ”Suurin vuoristorata olivat tunteet”
- Kasinorakastajan blogi: Peliautomaattien propaganda
- TTK-spekulointi kiihtyy – ovatko nämä julkkikset seuraavat tähtioppilaat?
- Mette-Maritin Marius-poika lusii ökypuitteissa – ”Ei saa erityiskohtelua”
- Janni Hussilta ja Sointu Borgilta shokkiuutinen: ”Breikki”
- Eppu Normaali nousee lavalle viimeistä kertaa – Martti Syrjä haikeana: ”Tässä tämä sitten oli”
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!
- Janni Hussilta raskas avautuminen: ”Suurin vuoristorata olivat tunteet”
- Intiimi paljastus Shirly Karvisen ja Ahdin avoliitosta: ”Vaikka rakastan…”
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!
- Eppu Normaali nousee lavalle viimeistä kertaa – Martti Syrjä haikeana: ”Tässä tämä sitten oli”
- Rita Niemi-Manninen avautuu silikonirinnoistaan: ”Mulle laitettiin tissit”